Linnan rouva

Linnan rouva Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Ja linnan rouva istui hämyssä salissaan,

toi tuuli kuivat lehdet kahistain lattiaan.

Näin rouva koito istui aamusta iltahan,

tien ritaria muisti, tään laulun lumoovan.

Toi tuuli kuivat lehdet kahistain lattiaan,

mut linnan rouva niitä ei nähnyt laisinkaan.

Ja myrsky kaatoi puita, puutarhat runneltui,

vain valtatielle nainen tuijotti, haaveksui.

Ja kulo poltti linnan ja kaiken hävitti.

Muut ensi metsiin pakoon, vain rouvaa kaipasi.

Tää kekäleillä seisoo, yl’yltään valkeissaan,

pois häntä houreestansa ei saaneet lieskatkaan.

Hän kekäleillä seisoo ja silmä kiiltelee,

näyt oudot ihanimmat hänelle viitonnee.

Niin hurmioissaan huokuu, suun avaa lauleloon,

vaikk’ ihmiset ne katsoo kuin hulluun olentoon.

Vaan kuinka taru päättyy, ei ole kertojaa.

Vain yli paikan tuuli lehtiä kahistaa...

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.