Liitto.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Nyt, armas Helmi, kerron
Tunteeni sulle näin:
Kummulla yksin istuin,
Historia vieressäin.
Kun taukos lintuin laulu,
Mit’ tuossa kuuntelin,
Sain rillit nenälleni
Ja kirjan tempasin.
Mä lu’in taisteluista
Entisten veljesten,
Kuin Ruotsin, Suomen poika
Kuol’ toisen vierehen.
Kuin heitä yhteen liitti
Yks’ toivon tuulahdus,
Ja kuollessakin valtas
Viel’ yksi kaipaus.
Miss’ auhtot Suomen veri
Ja hanget purppuroi,
Sen vihki Ruotsin henki
Ja Ruotsin torvi soi.
Kun Ruotsin virrat vuosi
Ja maita kultaili,
Niin vainaat Väinön kannel
Vaijertain hautasi.
Ja rauhan toimet taasen
Riidatta suorittiin,
Ain’ ystävyyden hehku
Veljissä loisti niin.
Miss’ oisi auttajata,
Ken riidat häätää vois,
Niin rauha rannoillemme
Runsaamman onnen tois!
Sa tänne kätes anna,
Me siihen tartumme,
Ja kaiju, kannel, kaiju
Ja vihi liittomme!
Ken tahtoo vastaan olla,
Jatkakoon riitojaan,
Vaan kunnon Suomalainen
Ei luovu liitostaan!


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.