Liciniukselle

Liciniukselle Kirjoittanut Horatius

Elinohjees on, sa Licinius, oiva,

kun et temmeltäin pyri aavain myrskyyn,

etkä, väistääkses sitä, luovi rantaa

      keskellä luotoin.

Ken se kultaiseen tasasuhtaan suostuu,

loat välttää hän lahotöllin kurjan,

avosilmin myös salit suuret, joita

      karsaus katsoo.

Kovin tuulispää ikilatva honkaa

alas ahdistaa, ja kun torni kaatuu,

rymy raskain on; – ukon-vaajat iskee

      huippuja vuorten.

Surun aikaan jää sydän tyyni toivoon,

ja jos sää on sees, polopäivää pelkää.

Lumet, talvet tuo tosin Zeus, mut hänpä

      myöskin ne poistaa.

Jos sun vastoin käy, – ajat vielä vaihtuu!

Ei Apollon jous ole jänteess’ aina;

kitarallaan myös runotarta voi hän

      soittaen säistää.

Elä uljain päin, ota miesnä vastaan

ajan ahdingot; – ja jos tuuli liian

kävi myötäiseks, ole viisas, reivaa

      paisuvat purjeet!

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.