Liciniukselle

Kirjoittanut Horatius


Elinohjees on, sa Licinius, oiva,
kun et temmeltäin pyri aavain myrskyyn,
etkä, väistääkses sitä, luovi rantaa
      keskellä luotoin.
Ken se kultaiseen tasasuhtaan suostuu,
loat välttää hän lahotöllin kurjan,
avosilmin myös salit suuret, joita
      karsaus katsoo.
Kovin tuulispää ikilatva honkaa
alas ahdistaa, ja kun torni kaatuu,
rymy raskain on; – ukon-vaajat iskee
      huippuja vuorten.
Surun aikaan jää sydän tyyni toivoon,
ja jos sää on sees, polopäivää pelkää.
Lumet, talvet tuo tosin Zeus, mut hänpä
      myöskin ne poistaa.
Jos sun vastoin käy, – ajat vielä vaihtuu!
Ei Apollon jous ole jänteess’ aina;
kitarallaan myös runotarta voi hän
      soittaen säistää.
Elä uljain päin, ota miesnä vastaan
ajan ahdingot; – ja jos tuuli liian
kävi myötäiseks, ole viisas, reivaa
      paisuvat purjeet!


Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.