Levoton uni
Levoton uni Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Yötuuli pilviä vie pohjaa päin.
- Ma heräsin. Niin pahaa unta näin.
- En nuku, en. Yötuuli pilvet kantaa
- maan yli, meren, kohti Suomen rantaa,
- Etäällä, pimenneinä, kohoaa
- ne kauniit tornit, joit’ en nähdä saa.
- Mua painaa vieras maa, en enää kestä!
- Vie, tuuli, minut pois, en enää kestä,
- vie yli meren, joka hyrskyää.
- Ma tahdon kotiin. All’ on tyhjän syli.
- Sen yli pääsen, lennän tuskan yli,
- pois yli meren, joka hyrskyää.
- Miss’ olet? Aallot lyövät Suomen rantaa.
- En löydä sua, jota rakastan.
- Sun syliis siipeni ei jaksa kantaa.
- Yön tyhjyydessä yksin vajoan – – –
- Miks kirkastui? Kuu paistaa yli Maan.
- Miks kaikki kevenee, miks tuska lähti?
- Tuo yli lahden värisevä tähti
- sun viime lupaukses loisteessaan.
- Ja äkkiä en ole yksin, en.
- Sun läheisyytes huoneessani tässä
- ma tunnen, elävänä pimeässä,
- sun hellyytesi syvän, suloisen.
- Et unohtanut. Aalto ei mua vienyt.
- Sa tulit, siunattu, vaikk’ en ma tiennyt.
- Sun syleilysi turva tuudittaa
- mun uneen, joss’ ei enää kuolemaa.
- Tuhanteen vuoteen et mua suudellut;
- nyt huultes lämmön tunnen ainoastaan,
- ja kun ma nukun, poveani vastaan
- sun pääsi lepää, armas, uupunut.
Tartossa 1933.
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.