Lemmensoitin
| Lemmensoitin. (Cygnæus). Kirjoittanut Fredrik Cygnaeus |
- Kauheasti myrsky mylleröi,
- lemmenharpun kieliin äänet löi.
- Sävelet niin syvät, somat soi,
- elosasti soinnut helakoi,
- vaikka kielet usein katkesivat
- syöntä murtunutta kaikuilivat
- Hentoon korvaan kovin outo on
- myrskyn soitto synkkä, iloton.
- Eikä kylmään polopohjolaan,
- joukkoon julmaan, sutten ulvontaan
- kuulu kuiskeet sulosoittimien,
- kultasoinnut maitten suvisien.
- Mutta helskyy Suomen syksysää:
- myrsky metsät, korvet kielittää,
- aaltoin äänet syvät, suuret soi,
- pilvein kannat paukkain salamoi.
- Silloin tunnet, miksi riehakoipi
- lemmensoitin harvoin hellin soipi.
- Tunne onnee, kunhan hellästi
- soitetahan elon riemuksi.
- Kunhan kaikuu rauhan kunnia,
- laula: terve ilosanoma!
- Mutta ellös väisty arkaellen
- levottuus jos läikkyy lainehdellen.
- Uusi tuuli taasen tulla voi,
- mikä lemmenharppuun huminoi,
- sijaan soiton huiman, katkeran
- luopi lännen hyryn vienosan.
- Kevät kun saa luonnon innoituksiin,
- soluu riemut surun huokauksiin.
Lähde: Työmies 11.10.1901.