Lemmen vallan kumous

Lemmen vallan kumous.

Kirjoittanut Kaarle Karikko


Ol’ äsken mulle neittonen
Mielestäni hyvä;
Hän viehättävän suloinen
Ja soria, miellyttävä.
Ma tuollen toki uhrasin
Parhaat aarteheni:
Hän oli mulle kallihin,
Niin ryösti sydämmeni.
Ah, silloin siis ma ihanoin
Elon’ aamu koita,
Kun lemmen taivas salamoi,
Ja satoi suuteloita.
Ma lumottuna lemmestä
Luulin, itsen’ miksi? –
Jo unelmien siivillä
Ma nousi enkeliksi!
Mutt’ miksi muuttui mieleni,
Miksi toivon’ riemu?
Nyt mitä virkkaa kieleni,
Mitä uhkuu sielu?
Kun lemmen vallan kumous
Tuli tuosta mulle,
Se eikö kova kohtaus
Oo lempen’ autuudelle?
Nyt onko taivas takanan’ –
Onnein’ kaikki siellä?
Ei, ammun lempen’ armaampaan,
Jok’ sydäntään ei kiellä!

Kario [Kaarle Karikko].


Lähde: Tampereen Sanomat 31.12.1885.