Lemmen vallan kumous
Lemmen vallan kumous. Kirjoittanut Kaarle Karikko |
- Ol’ äsken mulle neittonen
- Mielestäni hyvä;
- Hän viehättävän suloinen
- Ja soria, miellyttävä.
- Ma tuollen toki uhrasin
- Parhaat aarteheni:
- Hän oli mulle kallihin,
- Niin ryösti sydämmeni.
- Ah, silloin siis ma ihanoin
- Elon’ aamu koita,
- Kun lemmen taivas salamoi,
- Ja satoi suuteloita.
- Ma lumottuna lemmestä
- Luulin, itsen’ miksi? –
- Jo unelmien siivillä
- Ma nousi enkeliksi!
- Mutt’ miksi muuttui mieleni,
- Miksi toivon’ riemu?
- Nyt mitä virkkaa kieleni,
- Mitä uhkuu sielu?
- Kun lemmen vallan kumous
- Tuli tuosta mulle,
- Se eikö kova kohtaus
- Oo lempen’ autuudelle?
- Nyt onko taivas takanan’ –
- Onnein’ kaikki siellä?
- Ei, ammun lempen’ armaampaan,
- Jok’ sydäntään ei kiellä!
Kario [Kaarle Karikko].
Lähde: Tampereen Sanomat 31.12.1885.