Legenda III.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Kulki Kristus vastaan miestä
kurjaa, pyysi: »puolet tiestä
anna mulle, paljain jaloin
tuottaa tuskaa haavoin avoin
hankeen käydä – kaukaa tulen,
kauemmaksi vielä kulen!«
Herjas Herraa kurja miesi,
joka synnin tuskat tiesi:
»syrjään siitä laita luusi,
kerran sua pyysin, huusin –
auttajaks et tullut silloin –
varroin aamuin, uotin illoin!«
Vastas Herra syrjään mennen:
»saapua en voinut ennen,
huutos, pyyntös kyllä kuulin,
nöyräksi sun mieles luulin,
luoksesi nyt matka mulla,
turhan vuoksi vaivatulla.
Poikkean nyt syrjään tiestä,
auttaa en voi korskaa miestä,
umpea saat aina ajaa
rauhatonna, vailla majaa,
vailla ymmärrystä, mieltä
käyttäin hourun herjakieltä«.
Siitä asti aina ajaa
umpitietä mieltävajaa
huutain: »kohtaan sinut kerta,
hangella nään haavais verta!«
Öisin kuulee, kuinka ajaa
miesi korska, mieltävajaa.
Kestäneekö aika retken
vuosisadan – vaiko hetken?


Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.