Lausumaton sana

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


»Ich möchte schlafen,
aber du musst tanzen.«
Storm.

Sinut näin..
Sinut näin, sinut kuulin..
Sydänniityllä, josta jo kuolleen luulin
kukansilmujen – kirrestä pilkistäin
sinivuokkoja kurkoitti päivään päin!
»Olet lapsi pieni».
yhä leikkivin huulin
soi vierellä tieni,
soi ääni äärellä tieni:
»Olet lapsi, lapsi pieni.»
Mut milloinkaan ei näin:
»Nuku turvassa, lapsi, mun sydämelläin,
laps, uinu sydämelläin!»
Ei koskaan näin,
ei näin
kevät huo’u lämpimin tuulin:
»Nuku sydämelläin!»
Miten ois..?
Miten ois, jos soida
vois lausumatonkin? Toivonko tuota?
»Nuku, laps, sydämelläni!» korvaani vois
jos huokua huulesi – luotan – en luota
Siis jääköönkin sakan,
niin tuskaa ei tuota!
Minä nukkua halaan –
sinun karkeloida,
sinun tanssia täytyy, et vuota..
Tulen tuskan se tois sydänalaan,
kivun kirvelyn arpiini tois,
kun heittäisit sydämes luota
polon lapsen ja tanssisit pois..
Ja sittenkin – sentään hän sois,
sanan että sen huulesi kuiskata vois,
vale vaikka se ois.
vaikk’ kohta sa lähtisit luota
ja tanssisit kauas pois..


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.