Lausuisiko joskus Luoja mulle

Lausuisiko joskus Luoja mulle

Kirjoittanut Sándor Petőfi
Suomentanut Julius Krohn.


Lausuisiko joskus Luoja mulle:
”Itse valitse, mun poikasein,
Minkä kuolon soisit itsellesi!”
Rukoelisinpa Hältä näin:
Tulkoon kuolo, kosk’ on raitis syksy,
Koska päivä vielä kultailee
Keltalehtiä, ja kevät-lintu
Lähtölauluansa laulelee.
Tulkoon kuolo hiljaa, huomaamatta,
Tulkoon käynnin kuulumattomin,
Niinkuin luontoakin syksy hiljaa
Vaivuttaapi talvis-unihin.
Lähtölaulun silloin ihanaisen
Vielä laulaisin kuin lintunen,
Laulun, mikä sielun pohjaan tuntuis,
Kuuluis ylimpäänkin taivaasen.
Ja kun laulu lakkaa, silloin tullos
Huuliani kiinni sulkemaan,
Suutelollas sulkemaan, oi neito,
Kallein mulle tyttäristä maan!
Jos en näin saa – tahtoisinpa kuolla,
Kosk’ on armas aika keväinen,
Sotakevät, jolloin ruusut puhkee,
Veriruusut rinnast’ urhojen.
Jolloin torvi, sodan satakieli,
Laulaa kesken savun, salamain,
Silloin kuolo tulkoon, veriruusu
Puhjetkoon myös minun rinnastain.
Ja kun ratsun selästä mä vaivun,
Paina suukkos mulle huulihin,
Sulje huulen’, Impi Vapauden,
Taivaan tyttäristä kallehin!


Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.