Lausuisiko joskus Luoja mulle
Lausuisiko joskus Luoja mulle Kirjoittanut Sándor Petőfi |
Suomentanut Julius Krohn. |
- Lausuisiko joskus Luoja mulle:
- ”Itse valitse, mun poikasein,
- Minkä kuolon soisit itsellesi!”
- Rukoelisinpa Hältä näin:
- Tulkoon kuolo, kosk’ on raitis syksy,
- Koska päivä vielä kultailee
- Keltalehtiä, ja kevät-lintu
- Lähtölauluansa laulelee.
- Tulkoon kuolo hiljaa, huomaamatta,
- Tulkoon käynnin kuulumattomin,
- Niinkuin luontoakin syksy hiljaa
- Vaivuttaapi talvis-unihin.
- Lähtölaulun silloin ihanaisen
- Vielä laulaisin kuin lintunen,
- Laulun, mikä sielun pohjaan tuntuis,
- Kuuluis ylimpäänkin taivaasen.
- Ja kun laulu lakkaa, silloin tullos
- Huuliani kiinni sulkemaan,
- Suutelollas sulkemaan, oi neito,
- Kallein mulle tyttäristä maan!
- Jos en näin saa – tahtoisinpa kuolla,
- Kosk’ on armas aika keväinen,
- Sotakevät, jolloin ruusut puhkee,
- Veriruusut rinnast’ urhojen.
- Jolloin torvi, sodan satakieli,
- Laulaa kesken savun, salamain,
- Silloin kuolo tulkoon, veriruusu
- Puhjetkoon myös minun rinnastain.
- Ja kun ratsun selästä mä vaivun,
- Paina suukkos mulle huulihin,
- Sulje huulen’, Impi Vapauden,
- Taivaan tyttäristä kallehin!
Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.