Laurin Saalis.
(Runoeltu v. 1822. Sanansaattaja Wiipurista v. 1833.)
Kirjoittanut Abraham Poppius


Kerran kysyi Kyprialta,
Hengeltä hempeyden,
Erospa emoltansa:
”Saisinko ma kerran käydä
Pohjan maita katsomassa,
Millä lailla miehet siellä
Sekä emännät elävät?”
Äiti ääntävi hänelle:
”Pakkanen paahtavi,
Poikani, Pohjanmailla;
Siellä jääksi jähmettyisit.
Jahka kevät kerkiääpi,
Joudat mennä joutsenien
Johtomiesnä, juonen kanssa.”
Alkoi päivä Afrikassa
Vaivata värillä
Lähestyi Lampolassa
Matkalinnun majanmuutto.
Läksi joukko joutsenia,
Joiden kanssa johtajaksi
Lapsen laittoi äiti kaunis.
Evästettyn’ emoltansa
Hemmuilla, helyillä,
Vyöttynä suosinvyöllä,
Tuli poika Pohjanmaille.
Tahtoi siellä talvellakin,
Vilullakin viekastella,
Mutkaellen muotoansa.
Oli Lauri laitellunna
Lankoja laduille,
Risuihin rihmaksia.
Oli vaskivantehia
Pannut jäniksen jälille,
Oli varvut varustellut,
Oli raidat raudoitellut.
Amor pieni, kyyryisillään
Puistossa puikkeissa,
Sattuikin saalihiksi.
Surma siirsi silmukkansa
Pienen herjan hengen päälle,
Että luuli lumiseksi
Jänöksi jähmettyvänsä.
Kurkku kurjalla kähisi:
”Kypria, kylmästä
Avita armotointa!
Neittä kolme neuvo tänne
Poloiselle Pohjanmaalle;
Amor kaunoinen pelasta
Karjalaisen kattilasta!”
Kuuli Lauri kuikutuksen,
Koipesi kotoa,
Kiljaista kimmautti:
”Laukkaa juoksen langoilleni,
Jop’ on totta toisen kerran
Käynyt näätä käntällensä
Tahi suurempisukuinen!”
Väärin polvin ponnistaapi,
Sukkelaan suksilla,
Pyynnille pyssyinensä;
Tullen kammahtui, kun katsoi:
”Ihme, kumma, kuka tässä?
Poika kaunis, kahdenvuoden,
Tapioltani tapettu!”
Kaappajaapi kainaloonsa,
Laukaisi lankansa,
Sieppasi silmukasta
Helmalapsen hermottoman.
Suukosteli surmattua
Polvillansa porkan päällä,
Sadatellen sallimusta:
”Niinpä, Luoja, loit minua
Ikuiseks itkuksi,
Syylliseks syyttömästi;
Mikä tullevi minulle
Muu kuin kauhea kadotus!
Voi, jos vielä virkoaisi,
Kun ma koittelen kotona!”
Pisti pienen konttihinsa;
Päinehen, päivinehen
Sopikin solkenahan.
Herja tuvassa heräsi
Äitelistä äimyksistä.
Nuolet tuskaa tuottavaiset
Laukais joutsen jänteheltä.
Laurin laukaisi lävitse,
Sytytti sydämen;
Kiehtoipa kiimoihinsa
Kaikki naiset naimattomat,
Povet poltteli pojilta,
Väänsi mielet miehiltäkin
Nurin narin narrin töihin.
Sen on Lauri langoillansa
Sairauden saattanut,
Poloinen poika parka.
Itse istuu ikkunassa
Ylen öitä yksinänsä;
Kasvot kuuta katselevat,
Ajatus on Aunen luona.


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.