Laurin Saalis

Laurin Saalis. (Runoeltu v. 1822. Sanansaattaja Wiipurista v. 1833.) Kirjoittanut Abraham Poppius

Kerran kysyi Kyprialta,

Hengeltä hempeyden,

Erospa emoltansa:

”Saisinko ma kerran käydä

Pohjan maita katsomassa,

Millä lailla miehet siellä

Sekä emännät elävät?”

Äiti ääntävi hänelle:

”Pakkanen paahtavi,

Poikani, Pohjanmailla;

Siellä jääksi jähmettyisit.

Jahka kevät kerkiääpi,

Joudat mennä joutsenien

Johtomiesnä, juonen kanssa.”

Alkoi päivä Afrikassa

Vaivata värillä

Lähestyi Lampolassa

Matkalinnun majanmuutto.

Läksi joukko joutsenia,

Joiden kanssa johtajaksi

Lapsen laittoi äiti kaunis.

Evästettyn’ emoltansa

Hemmuilla, helyillä,

Vyöttynä suosinvyöllä,

Tuli poika Pohjanmaille.

Tahtoi siellä talvellakin,

Vilullakin viekastella,

Mutkaellen muotoansa.

Oli Lauri laitellunna

Lankoja laduille,

Risuihin rihmaksia.

Oli vaskivantehia

Pannut jäniksen jälille,

Oli varvut varustellut,

Oli raidat raudoitellut.

Amor pieni, kyyryisillään

Puistossa puikkeissa,

Sattuikin saalihiksi.

Surma siirsi silmukkansa

Pienen herjan hengen päälle,

Että luuli lumiseksi

Jänöksi jähmettyvänsä.

Kurkku kurjalla kähisi:

”Kypria, kylmästä

Avita armotointa!

Neittä kolme neuvo tänne

Poloiselle Pohjanmaalle;

Amor kaunoinen pelasta

Karjalaisen kattilasta!”

Kuuli Lauri kuikutuksen,

Koipesi kotoa,

Kiljaista kimmautti:

”Laukkaa juoksen langoilleni,

Jop’ on totta toisen kerran

Käynyt näätä käntällensä

Tahi suurempisukuinen!”

Väärin polvin ponnistaapi,

Sukkelaan suksilla,

Pyynnille pyssyinensä;

Tullen kammahtui, kun katsoi:

”Ihme, kumma, kuka tässä?

Poika kaunis, kahdenvuoden,

Tapioltani tapettu!”

Kaappajaapi kainaloonsa,

Laukaisi lankansa,

Sieppasi silmukasta

Helmalapsen hermottoman.

Suukosteli surmattua

Polvillansa porkan päällä,

Sadatellen sallimusta:

”Niinpä, Luoja, loit minua

Ikuiseks itkuksi,

Syylliseks syyttömästi;

Mikä tullevi minulle

Muu kuin kauhea kadotus!

Voi, jos vielä virkoaisi,

Kun ma koittelen kotona!”

Pisti pienen konttihinsa;

Päinehen, päivinehen

Sopikin solkenahan.

Herja tuvassa heräsi

Äitelistä äimyksistä.

Nuolet tuskaa tuottavaiset

Laukais joutsen jänteheltä.

Laurin laukaisi lävitse,

Sytytti sydämen;

Kiehtoipa kiimoihinsa

Kaikki naiset naimattomat,

Povet poltteli pojilta,

Väänsi mielet miehiltäkin

Nurin narin narrin töihin.

Sen on Lauri langoillansa

Sairauden saattanut,

Poloinen poika parka.

Itse istuu ikkunassa

Ylen öitä yksinänsä;

Kasvot kuuta katselevat,

Ajatus on Aunen luona.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.