Lauluni (Suomalainen)
Lauluni. Kirjoittanut Samuli Suomalainen |
- Oi epätietoiset yöt, monet tuskien vaivojen hetket,
- Kylläksi raadelleet raukkoa ettekö oo?
- Vieläkö haavahani, joka hurmetta hurjana vuotaa,
- Öljyä kaasitte ja – tulta koht’ öljyhyn taas?
- Kalpea poskeni on, niin kauemmaksiko kalmaa
- Soisitte, armottomat, kasvoni kalpenevan!
- Multa jo mennyt on hän, sitä mulle huuhkajan huudoin
- Kautt’ elon synkeän yön korvahan huusitte ain. –
- Huusitte vuosia jo, sen huusitte eilen te vielä –
- Miksikä tänään siis petätte poloa te?
- Mulleko myhäillyt olis enkelin autuas haamu?
- Minuhun katsahtanut – taivas! – minuhun hän?
- Ei, tuhat kertoa, ei! Ei tähdyt taivahan mailta
- Lapsehen mullan ja maan silloin silmeä luo,
- Juopa kun on välihin asetettuna, usmien vyöhyt,
- Sankean sankea vyö, sikiö korpien suon.
- Raskas pilvi se kun sinitaivaan peittävi kantta,
- Silloin päivyen vaan tunnen ja valoa juon,
- Valoa, lämmintä juon, kunis hurmauneena mä vaivun
- Huoaten: murusen taas rikkahan pöydältä sain. –
- Päiväpä tietään vain sinitaivaan kannella kulkee,
- Muihin se katsovi – niin pilveltä ei mua nää.
- – – – – – – – – – – – – – – –
- Kohtalo, kolkko on tuo sun leikkisi, kauhean kolkko.
- Raatele poloa vain, mut älä pilkkoa tee.
- Kalpasi näyttele vaan, tuo kirkas, kiiluva kalpa,
- Mut’ älä peittele, oi, kalpaas purppurahan.
- Myrkkyä maljahan! vala suoraan, vilpistämättä,
- Mut’ älä nesteesen elvyttävään sitä kaa’!
- Kauas kantele myös sinä unhon kauhea juoma;
- Pyytänyt en sitä oo, koskaan pyydä sit’ en.
- Muistaa häntä ma tahdon, muistaa, kuuletko, aina,
- Lauran nimeä vaan kannella huulillain,
- Kannella huulillain, sitä kuiskata yöhöni mustaan; –
- Kenkään kuule sit’ ei, muut kuni minä ja yö. –
- Korpehen riennän mä pois, pois luota loistavan linnan,
- Niin että riemuja sen korvani kuulla ei voi.
- Siellä ma myrkkyäs juon kuni vuosia, vuosia ennen,
- Laulua laulelen myös, lyhyttä lauluani,
- Kunnes ma kangistuin ikihongan juurehen vaivun,
- Jäisillä huulillain Lauran nimi, se vaan.
- Kenkään haudallein ei vuodata kyyneltä kaipuun, –
- Korven peikko kenties karpalon silmäänsä saa.
Lähde: Suomen Kuvalehti 15.6.1875.