Lauluni

Kirjoittanut Abraham Poppius


Koska paisuin partasuuksi,
Ukko-huonoksi hupenin,
Pitäis laata laulamasta,
Pitäis hennoa heretä
Työstä jonkin joutavasta,
Jota inhoovat isännät,
Kun ei tuota kukkaroihin
Kultia, ei kunniata.
Moni saattavi sanoa:
»Olis todella tosia,
Olis tarvis tarkempia
Kaiken kansamme hyväksi
Suomessamme suudatella,
Toimen miehen toimitella,
Kuin on runoille ruveta,
Viipyä virren teossa.
Se on työksi tyhmempiä,
Miehellen mitättömämpi.
Vaikk’ on vaimoista valitus:
Heill’ on turhuutta tuhannen
Työn ja vaivan vaativata,
Päässänsä ja päärlyissänsä,
Hiuksissansa, hiipoissansa,
Helmissänsä, helmoissansa. –
Onpa niist’ etu enempi,
Kuin on laulun laadinnasta».
Mitä mä poloinen poika
Siihen virkan silmitönnä,
Sokeana sopestani?
Ken ei muuksi kelvannunna,
Se on Luojansa luvalla
Tullut sirkaksi tupahan,
Savuisehen saunasehen.
Niinpä mielisin minäkin
Sirkan lailla lauleskella
Pimeästä piilostani,
Jos sä, Suomeni, suvaitset,
Sirkan tahtoisit tapaista.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.