Lauluni (Poppius)

Lauluni Kirjoittanut Abraham Poppius

Koska paisuin partasuuksi,

Ukko-huonoksi hupenin,

Pitäis laata laulamasta,

Pitäis hennoa heretä

Työstä jonkin joutavasta,

Jota inhoovat isännät,

Kun ei tuota kukkaroihin

Kultia, ei kunniata.

Moni saattavi sanoa:

»Olis todella tosia,

Olis tarvis tarkempia

Kaiken kansamme hyväksi

Suomessamme suudatella,

Toimen miehen toimitella,

Kuin on runoille ruveta,

Viipyä virren teossa.

Se on työksi tyhmempiä,

Miehellen mitättömämpi.

Vaikk’ on vaimoista valitus:

Heill’ on turhuutta tuhannen

Työn ja vaivan vaativata,

Päässänsä ja päärlyissänsä,

Hiuksissansa, hiipoissansa,

Helmissänsä, helmoissansa. –

Onpa niist’ etu enempi,

Kuin on laulun laadinnasta».

Mitä mä poloinen poika

Siihen virkan silmitönnä,

Sokeana sopestani?

Ken ei muuksi kelvannunna,

Se on Luojansa luvalla

Tullut sirkaksi tupahan,

Savuisehen saunasehen.

Niinpä mielisin minäkin

Sirkan lailla lauleskella

Pimeästä piilostani,

Jos sä, Suomeni, suvaitset,

Sirkan tahtoisit tapaista.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.