Laulun synty (Franzén)

Laulun synty. (Vapaasti Franzénin mukaan.) Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Äsken, henkäys kuin kerta ijäisyyden

Oil istuimelta käynyt, kohta kohoilivat

Kummut sekä laaksot aalloista syvyyden:

Myös ruusun-rusoittavat hetket aloittivat

Ilman itä-rantuelta

Juoksuns myöden aurinkoisen

Kulta kujia kaunoisen,

Silloin pujaht’ punapilven reunuelta

Pivost’ armaan enkelin

Lintu kaikkein kaunihin.

Jonka ihanainen nokka

Oil kasteessa kastettu,

Jota kantanut oil kukka

Taivon tarhaan istutettu.

Kuin lentänyt hän oli laaksoon Edenin,

Pistiikse hän kaunoon palmupuuhun piilohon

Ja lymyiteltyänsä tämän lehtikin

Istui hiljaan kuudentehen päivän-koittohon.

Vaan loistava kuin päiväinen

Yön vaaleen tähti-seppelen

Kullannut oil ruskoisen

Loisteella, niin silloin lintu yläinen

Loihe kohta laulamaan,

Suloisuutta veisaamaan

Luonnossa ja tunnossansa.

Laulun tämän taivahaisen

Kuuli Eeva unessansa,

Heräis iloäänestä sen.

Laulun tauottua ääni kaunis vielä

On kaikui Eevan korvill’ ihastuneelle;

Itse rupesi hän suloisella kiellä

Nyt veisailemaan jällensä Aatamille.

Myös molemmat nyt yhdessä

Lauloivat kilvan ilosta

Jumalalle kiitosta.

Kummastuen omat sävelensä tässä

Kuuli kohta lintuinen,

Jota vielä ihminen

”Paratiisin lintuiseksi”

Kutsuu, ehkä tunnollemme

Tullut on jo vierahaksi

Alku tämä laulullemme.

Kuultuaan myös laulun ihmis-sydämestä

Viel’ soivan sulommin kuin sävelensä omat,

Hän laulamasta heti siitä hetkestä

Jo herkeis, hyvillään ett’ ylähältä saamat

Sävelensä sointuvaiset

Herättivät lahjan taivon

Ihmisessä, josta arvon

Enkeleitten saavat vielä kuolevaiset.

Jalatoinna pilvihin

Lentäin on hän vieläkin

Kaunoinen kuva laulusta,

Kuin, nousten kohden taivasta,

Mailman myrskyn pauhusta

Ja elon tämän vaivasta

Vie sieluisemme rauhan, riemun majoihin,

Laulun iki-kotihin.

–s –s [Isak Alexis Wallenius].

Lähde: Suometar 4.11.1859.