Laulun synty (Franzén)

Laulun synty.
(Vapaasti Franzénin mukaan.)
Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Äsken, henkäys kuin kerta ijäisyyden
Oil istuimelta käynyt, kohta kohoilivat
Kummut sekä laaksot aalloista syvyyden:
Myös ruusun-rusoittavat hetket aloittivat
Ilman itä-rantuelta
Juoksuns myöden aurinkoisen
Kulta kujia kaunoisen,
Silloin pujaht’ punapilven reunuelta
Pivost’ armaan enkelin
Lintu kaikkein kaunihin.
Jonka ihanainen nokka
Oil kasteessa kastettu,
Jota kantanut oil kukka
Taivon tarhaan istutettu.
Kuin lentänyt hän oli laaksoon Edenin,
Pistiikse hän kaunoon palmupuuhun piilohon
Ja lymyiteltyänsä tämän lehtikin
Istui hiljaan kuudentehen päivän-koittohon.
Vaan loistava kuin päiväinen
Yön vaaleen tähti-seppelen
Kullannut oil ruskoisen
Loisteella, niin silloin lintu yläinen
Loihe kohta laulamaan,
Suloisuutta veisaamaan
Luonnossa ja tunnossansa.
Laulun tämän taivahaisen
Kuuli Eeva unessansa,
Heräis iloäänestä sen.
Laulun tauottua ääni kaunis vielä
On kaikui Eevan korvill’ ihastuneelle;
Itse rupesi hän suloisella kiellä
Nyt veisailemaan jällensä Aatamille.
Myös molemmat nyt yhdessä
Lauloivat kilvan ilosta
Jumalalle kiitosta.
Kummastuen omat sävelensä tässä
Kuuli kohta lintuinen,
Jota vielä ihminen
”Paratiisin lintuiseksi”
Kutsuu, ehkä tunnollemme
Tullut on jo vierahaksi
Alku tämä laulullemme.
Kuultuaan myös laulun ihmis-sydämestä
Viel’ soivan sulommin kuin sävelensä omat,
Hän laulamasta heti siitä hetkestä
Jo herkeis, hyvillään ett’ ylähältä saamat
Sävelensä sointuvaiset
Herättivät lahjan taivon
Ihmisessä, josta arvon
Enkeleitten saavat vielä kuolevaiset.
Jalatoinna pilvihin
Lentäin on hän vieläkin
Kaunoinen kuva laulusta,
Kuin, nousten kohden taivasta,
Mailman myrskyn pauhusta
Ja elon tämän vaivasta
Vie sieluisemme rauhan, riemun majoihin,
Laulun iki-kotihin.

–s –s [Isak Alexis Wallenius].


Lähde: Suometar 4.11.1859.