Laulu työläisnaiselle
Laulu työläisnaiselle. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
- Elä ennen käteni lepohon käy,
- kun unteni kukka ei orjana näy,
- elä ennen jalkani kulkuas jätä,
- kun hältä on poistunut vaiva ja hätä.
- Veri koskena suonteni väyliä aja,
- hänen ollos, sorretun, innoittaja,
- myös aatos sä välkkyvät nuolesi lauo,
- urat hälle sä keveät kulkea auo.
- Sydän ellös ennen tyventä tapaa,
- kun soi hänen sielunsa laulelo vapaa.
- – Kas silloin, silloin mä nukkua saan
- kun unteni kukka on kauneus maan!
- Oi kuormien alla hän surkastuu,
- alin aidanvitsa on, porraspuu.
- Komeroissa hän tehtaan nääntyvi varhain,
- tai sortuu usvihin kohtalon harhain.
- Vilu hällä on, lehviä pyörtehet raastaa,
- yö ylleen syy tavi rahkoja, saastaa,
- imi lasna jo katkeran kärsimysnesteen
- läpi aikojen kohtasi louhikon, esteen,
- koki puutteen, vainon ja koston vallat,
- orasmaillaan huurut ja harmajat hallat,
- oli orjatar. – Kieli ei kertoa voi,
- miten tuskien maljasta koito hän joi.
- Olen uurtaja vain, olen laulaja yön,
- ajan mustaan muurihin railoa lyön.
- Sävel sointuna lennä sä ihmispesiin,
- kointähtönen pilvien palteista esiin!
- Tuhat soikohon soittoa harpuin, huiluin,
- kunis nousee silta, mi vie yli kuiluin,
- mi maan mudan piilosta kultia loitsee,
- yön helmahan valtoinaan salamoitsee.
- Näin lauluni laannuta jäät sekä riitteet,
- lyö sorto ja kirvota kahlehen liitteet.
- – Kas silloin päivä on loistossaan,
- kun unteni kukka on kauneus maan.
Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.