Laulu sisarelle varjojen maassa
Laulu sisarelle varjojen maassa. Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Oi siskoni, vieläkö joskus jäät sitä aikaa muistelemaan,
- jona kerran yhdessä viivyimme rajalla varjojen maan?
- Miten parvella pimeän sairaalan olen maannut vierelläs
- saman valtavan tuskan kantaen kuin sinäkin hengessäs.
- Ei vain oma kauhu ja kuolema – Koko maailman kärsimyksen
- me tunsimme painavan harteita kuin vuoren hirmuisen.
- Rivit honkien mustina seisoivat, yö hengitti latvoissa.
- Sanomattoman syvä ja hiljainen oli metsän huounta.
- Ja taivaalla loistivat tähdet – Miten katsoimme pimeyteen,
- miten koetimme jaksaa tunkeutua sen sieluun salaiseen.
- Ajastaikojen halki vyöryneet on tähdet ratojaan.
- Mitä kohtaloita kantavat läpi yön ne loisteessaan?
- Joku uupunut ihminen sielläkin nyt voi tutkia tuskaansa.
- Me olimme kauan hiljaa. Sinä kuiskasit: Jumala –
- Me puhuimme Jumalasta, huulet väristen.
- Ja pimeydestä levisi voima salainen.
- Oi kuolema! Riemu ja vapautus! Rajat murtaa kaipuullaan!
- Tämä kärsimys temmata päältämme kuin vaate temmataan!
- Tämä onneton ruumis jättää taa! Läpi pimeän syöksyä pois –
- Yhä vieläkin kuultavat kasvosi nään, kuunvaloa olla ne vois –
- Miten vapisivat sinä yönä sielumme häkeissään!
- Me tunsimme ikävöiden: ne nostivat siipiään.
- – – Yhä pimeni aamut. Aurinko läpi usvien jaksanut ei.
- Yhä uuvuimme päivin. Mut iltaisin tuli mahtava virta ja vei –
- Miten emme sen alle jääneet, en voi minä ymmärtää.
- Mutta hitaasti aamut valkeni taas, sai siniset varjot jää,
- lumi tuoksui – Ja jonakin päivänä me tunsimme hämmentyen:
- oli umpeen liukunut uudelleen ovi kuoleman ihmeellinen.
- Oi siskoni! Onneen tottuu niin liian nopeaan.
- Kevättuulet kun syöksyvät humisten yli paljaan, ruskean maan,
- kuin autuas lintu unhoittaa sydän tuskan ja pimeyden.
- Mutta varjojen myötä on hävinnyt myös yön kirkkaus salainen.
- Oi vieläkö, vieläkö tuntisit sen? Yhä vaivutko kuuntelemaan,
- miten liikkuvat tähdet radoissaan yli tuskaa huokuvan maan.
- Yhä vieläkö sielusi siivet häkin seiniä vasten lyö?
- Oi ei! Se on mennyt! Aamussa pois kuolee, kuolee yö –
Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.