Laulu lapsiparasta
Eli Parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa
Kirjoittanut Frank Wedekind


Ol’ orpolapsi, sokeat
joll’ oli silmät molemmat,
voi, silmät molemmat;
mies muudan vielä, onneton,
jok’ aivan umpikuuro on,
jok’ umpikuuro on.
Ja yhtä matkaa kulki nuo,
laps umpisilmä, ukko tuo,
miesparka vanha, kuuro tuo.
Sai heitä vastaan kontaten
pien’ eukko rujo, vaivainen,
pien’ eukko vaivainen.
Miks hällä toista jalkaa ei?
Sen tapaturmass’ auto vei,
se koko jalan vei.
Nyt kulkijoita kolme on:
laps, ukko, eukko jalaton,
tuo eukkorääsy jalaton.
Ja vuosin viisinkymmenin
yks piika viel’ on puhtahin,
on neitsyt puhtahin.
Siks luoja hälle kosti kai:
hän pulskan huuliparran sai,
hän huuliparran sai.
Hän jäseneksi joukon tään
käy hartahasti pyrkimään:
Se parantaisi taudin tään!
Ja kulkukoira tiellä on,
sen suu on vallan hampaaton,
suu vallan hampaaton;
ei luuta purra voinut – kai
jo vatsa selkärankaan sai,
jo selkärankaan sai.
Niin seura uuden jäsenen
sai taaskin, puolikuollehen:
tään koiran kapitautisen.
Eli runoniekka puutteessaan,
mies valmis nälkäkuolemaan,
ah, nälkäkuolemaan.
Hän maksoi runon verellään,
ja hänt’ ei tunne yksikään,
ei tunne yksikään.
Hän sairas on ja kurja; läks
siis kurjimpien ystäväks,
tuli koiran henkiystäväks.
Ja onneksensa, sillä hän
loi sitten kumman näytelmän,
loi kumman näytelmän.
Sen henkilöinä oli nuo:
laps orpo, umpisilmä tuo,
laps umpisilmä tuo,
mies kuuro, rampa eukkonen
ja neitsyt huulipartainen,
tuo hento, huulipartainen.
Ja vallan oikopäätä vaan
on kukin mestar’ osassaan,
on mestar’ osassaan.
Ja johtaja on nerokas:
tuo syyhyselkä koira, kas,
tuo syyhyselkä, kas.
Ja sensuuri on suopeaa,
ens’ ilta menestyksen saa,
ja arvostelu kumartaa.
Ja kätten pauke lopu ei.
Ja kansa koiran kotiin vei,
sen vaunuin veti, hei!
Sai runoniekka eläkkeen,
ja kassa tuli tulvilleen
tään kumman kiertueen.
Kun Eurooppa sen nähdä sai,
se Amerikkaan lähti kai
ja Argentiinaan, Kiinaan kai.
Ja opetus on tästä tää:
vaikk’ aina vamma vammaks jää,
tuo tuskaa viiltävää,
niin Runottaren sylihin
jää siitä onni kirkkahin,
vain onni kirkkahin,
Ja kostuu mieli, vatsa pien’
ja myöskin neitsyt saman tien
ja ihmiskunta saman tien.


Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.