Laulu lapsiparasta
| Laulu lapsiparasta Eli Parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa Kirjoittanut Frank Wedekind |
- Ol’ orpolapsi, sokeat
- joll’ oli silmät molemmat,
- voi, silmät molemmat;
- mies muudan vielä, onneton,
- jok’ aivan umpikuuro on,
- jok’ umpikuuro on.
- Ja yhtä matkaa kulki nuo,
- laps umpisilmä, ukko tuo,
- miesparka vanha, kuuro tuo.
- Sai heitä vastaan kontaten
- pien’ eukko rujo, vaivainen,
- pien’ eukko vaivainen.
- Miks hällä toista jalkaa ei?
- Sen tapaturmass’ auto vei,
- se koko jalan vei.
- Nyt kulkijoita kolme on:
- laps, ukko, eukko jalaton,
- tuo eukkorääsy jalaton.
- Ja vuosin viisinkymmenin
- yks piika viel’ on puhtahin,
- on neitsyt puhtahin.
- Siks luoja hälle kosti kai:
- hän pulskan huuliparran sai,
- hän huuliparran sai.
- Hän jäseneksi joukon tään
- käy hartahasti pyrkimään:
- Se parantaisi taudin tään!
- Ja kulkukoira tiellä on,
- sen suu on vallan hampaaton,
- suu vallan hampaaton;
- ei luuta purra voinut – kai
- jo vatsa selkärankaan sai,
- jo selkärankaan sai.
- Niin seura uuden jäsenen
- sai taaskin, puolikuollehen:
- tään koiran kapitautisen.
- Eli runoniekka puutteessaan,
- mies valmis nälkäkuolemaan,
- ah, nälkäkuolemaan.
- Hän maksoi runon verellään,
- ja hänt’ ei tunne yksikään,
- ei tunne yksikään.
- Hän sairas on ja kurja; läks
- siis kurjimpien ystäväks,
- tuli koiran henkiystäväks.
- Ja onneksensa, sillä hän
- loi sitten kumman näytelmän,
- loi kumman näytelmän.
- Sen henkilöinä oli nuo:
- laps orpo, umpisilmä tuo,
- laps umpisilmä tuo,
- mies kuuro, rampa eukkonen
- ja neitsyt huulipartainen,
- tuo hento, huulipartainen.
- Ja vallan oikopäätä vaan
- on kukin mestar’ osassaan,
- on mestar’ osassaan.
- Ja johtaja on nerokas:
- tuo syyhyselkä koira, kas,
- tuo syyhyselkä, kas.
- Ja sensuuri on suopeaa,
- ens’ ilta menestyksen saa,
- ja arvostelu kumartaa.
- Ja kätten pauke lopu ei.
- Ja kansa koiran kotiin vei,
- sen vaunuin veti, hei!
- Sai runoniekka eläkkeen,
- ja kassa tuli tulvilleen
- tään kumman kiertueen.
- Kun Eurooppa sen nähdä sai,
- se Amerikkaan lähti kai
- ja Argentiinaan, Kiinaan kai.
- Ja opetus on tästä tää:
- vaikk’ aina vamma vammaks jää,
- tuo tuskaa viiltävää,
- niin Runottaren sylihin
- jää siitä onni kirkkahin,
- vain onni kirkkahin,
- Ja kostuu mieli, vatsa pien’
- ja myöskin neitsyt saman tien
- ja ihmiskunta saman tien.
Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.