Laulu lahdella
| Laulu lahdella. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
1.
muokkaa- Hämärä hiljaa hiipii
- elokuun iltasen.
- Lahdella vettä liipii
- venhossa poikanen.
- Laulua surukasta
- lauleli istuissaan,
- eräästä armahasta
- immestä tämän maan.
2.
muokkaa- Kertoi: sen koto on vallan
- seudussa Pohjolan,
- seassa kylmän hallan,
- pakkasen purevan.
- Siellä jos kuinka raatoi
- käsillä torpparin,
- kylmä sen hyödyn kaatoi
- jäätävin huurehin.
- Nälkä tuhoksi tuli
- kaunosen kotihin.
- Ennenkun nietokset suli
- kuolo vei torpparin.
- Kauvaksi kaunis impi
- etelään kaupattiin,
- kultaakin kallihimpi
- saatihin Helsinkiin.
- Siellä on moni hellä
- joutunut satimiin,
- työllä ja nälkäsellä
- vaivattu uuvuksiin.
- Poloinen Pohjan sorja!
- Orjaksi joutui hän:
- palveli nöyrä, norja
- oikkuja emännän.
- Illat ja yötä valvoi
- käskystä rikkaiden.
- Väsymys, kurjuus kalvoi
- ruusuja kaunosen.
- Poistuvi posken helo,
- kirkkaus katsonnan.
- Kuihtuvi Pohjan elo
- usmissa ahtahan.
- Säästi ne Pohjan halla
- tuvassa torpparin.
- Murtui ne suremalla
- herroissa Helsingin.
- Hävisi ihaninta
- suloista Suomenmaan.
- Verta jo sylki rinta,
- impyen taudissaan.
- Poikanen Pohjan tuli
- avuksi ihanan.
- Kyynele silmään suli.
- Itki myös morsian.
- Hälle hän hellää henki.
- Suukoilla paransi.
- Myöhä on apu senki:
- neito vain huokaili.
- Armaansa syliin nukkui
- murheista maailman.
- Pohjolan pojalta hukkui
- katsanto iloisan.
3.
muokkaa- Usein hän vielä viihtyy
- haudalla armaisen.
- Surunsa siellä kiihtyy
- juostessa kyynelten.
- Katsoo hän vetten kalvoo
- lähellä hautuumaan,
- myöhään kun illan valvoo,
- uinuen venhossaan.
- Airolla hiljaa huiskii
- piirteitä pintaan veen.
- Lohtua lintu kuiskii,
- painuva piiloseen.
- Kyyneltä poistaa koittaa
- hiljainen tuulonen.
- Poika jos voisi voittaa
- vaivan ja surusen!
- Säveltä luo se rintaan
- lohduksi murtuneen.
- Laulaissa kaunihintaan
- kuultiin sen kuiskelleen.
- Läsnä hän olevan luulee
- impensä värettä,
- haudalta lahteen kun tuulee
- taivas on hymyvä.
- Sineä silmäin hakee
- lahden hän laineista,
- minnekä taivaan lakee
- laskevi kuvansa.
4.
muokkaa- Siispä hän istuu, laulaa
- ruumihin lähellä.
- Surmansa miettii paulaa
- iltojen hämyssä.
Lähde: Valpas-Hänninen, Edvard 1904: Arkkiveisuja y. m. vetänyt viisi itse Ee Vuu Vessu. Helsinki.