Laulu kullalleni

Laulu kullalleni.
(Lähdetetty.)
Kirjoittanut Johannes Häyhä


Suomen maa on ihanainen
Ja kesällä vihanainen;
Jotka sitä katselevat,
Kaunihiksi kiittelevät.
Mutta kauneus on vähäinen
Ihanuus on huononlainen,
Jos ei tyttöjä olisi
Joita poika katselisi.
Vaan kun tyttojäki löytyy,
Joihin poikiin mieli tyytyy,
Niin on Suomessa suloinen
Elo kaunis kaikenlainen.
Tytöstä mä laulan tässä,
Joka on minua lassa,
Jota kutsun kullakseni,
Lauleskelen linnukseni.
Suu on sillä aivan sievä
Hampaat ei oo huuliin tiellä,
Silmät on kun sirkkuisella
Sekä pää kun pääskyisellä.
Punakat on kultain posket,
Keväen kun aamuruskot,
Ruskeat ovat sen tukat
Kaunihit kun nurmen kukat.
Kultain sormet, sangen hienot,
Tekemään eivät oo vienot,
Kyllä paidan kaulustavat
Sekä housut ompelevat.
Ne osaavat kirjoitella
Paperille piirustella
Puustavit niin monenlaiset,
Jota ei tee kaikki naiset.
Kullallain on kaunis muoto,
Sekä lempeä sen luonto;
Ei se suulla suurentele,
Kielellään ei panettele.
Näin on mulla kultaseni
Minun armas lintuseni,
Huvin kaikin kaunistettu
Aviohon valmistettu.
Mielelläni kyllä soisin,
Että kaikki tytöt oisi
Minun kultain kalttasia,
Tavoissansa taitavia.
Moni tyttö kyll’ on kaunis
Puna-poski niinkun nauris,
Mutta ompi mieltä vailla,
Ja elää siis tyhmän lailla.
Mitä tytön suuruudesta,
Mieli-puolen kauneudesta!
Kun ei sillä ole mieltä,
Ei se hillitä voi kieltä.
Kavahtakaat Suomen pojat
Minkälaiset tytöt ovat
Ennenkuin te rakastatte
Sydäntänne ilmoitatte.
Heittäkäät te tyttö-parat,
Pojes kaikki pahat tavat,
Ett’ eivät pojat hylkisi,
”Silmillennekkään sylkisi.”

J[ohannes]. H[äyh]–ä.


Lähde: Sanan-Lennätin 19.11.1858.