Laulu kullalleni

Laulu kullalleni. (Lähdetetty.) Kirjoittanut Johannes Häyhä

Suomen maa on ihanainen

Ja kesällä vihanainen;

Jotka sitä katselevat,

Kaunihiksi kiittelevät.

Mutta kauneus on vähäinen

Ihanuus on huononlainen,

Jos ei tyttöjä olisi

Joita poika katselisi.

Vaan kun tyttojäki löytyy,

Joihin poikiin mieli tyytyy,

Niin on Suomessa suloinen

Elo kaunis kaikenlainen.

Tytöstä mä laulan tässä,

Joka on minua lassa,

Jota kutsun kullakseni,

Lauleskelen linnukseni.

Suu on sillä aivan sievä

Hampaat ei oo huuliin tiellä,

Silmät on kun sirkkuisella

Sekä pää kun pääskyisellä.

Punakat on kultain posket,

Keväen kun aamuruskot,

Ruskeat ovat sen tukat

Kaunihit kun nurmen kukat.

Kultain sormet, sangen hienot,

Tekemään eivät oo vienot,

Kyllä paidan kaulustavat

Sekä housut ompelevat.

Ne osaavat kirjoitella

Paperille piirustella

Puustavit niin monenlaiset,

Jota ei tee kaikki naiset.

Kullallain on kaunis muoto,

Sekä lempeä sen luonto;

Ei se suulla suurentele,

Kielellään ei panettele.

Näin on mulla kultaseni

Minun armas lintuseni,

Huvin kaikin kaunistettu

Aviohon valmistettu.

Mielelläni kyllä soisin,

Että kaikki tytöt oisi

Minun kultain kalttasia,

Tavoissansa taitavia.

Moni tyttö kyll’ on kaunis

Puna-poski niinkun nauris,

Mutta ompi mieltä vailla,

Ja elää siis tyhmän lailla.

Mitä tytön suuruudesta,

Mieli-puolen kauneudesta!

Kun ei sillä ole mieltä,

Ei se hillitä voi kieltä.

Kavahtakaat Suomen pojat

Minkälaiset tytöt ovat

Ennenkuin te rakastatte

Sydäntänne ilmoitatte.

Heittäkäät te tyttö-parat,

Pojes kaikki pahat tavat,

Ett’ eivät pojat hylkisi,

”Silmillennekkään sylkisi.”

J[ohannes]. H[äyh]–ä.

Lähde: Sanan-Lennätin 19.11.1858.