Laulu hämärissä.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Tunnetko Hämärätärtä,
Hienoa hämyjen neittä?
Tunnen tyttären hämyjen,
Varjojen vakavan nei’en!
Kun on kylmä talviaamu,
Kirisevi kirkas hanki,
Kuurassa on koivun oksat,
Härmässä petäjän latvat –
Silloin tuolta vaaran päältä,
Nenästä utuisen niemen
Hiihtävi hämärän tytti,
Varjojen vakava neiti.
Istut yksin ikkunassa,
Tuli tuikkivi takassa,
Nukkuvi tuvassa kaikki,
Kissa vanha kehreävi –
Tulevi tupahan tytti,
Hiipivi hämärän neiti:
Härmästä on huivi tehty,
Kuurasta kuottu sukka,
Viitta villoista ve’etty,
Vuonan harmajan selästä.
Harmajat on nei’en silmät,
Harmaja hiuskin hieno;
Vienosti verevä poski,
Piirre poskella totinen.
Jos on syömmesi suruinen,
Mieli musta muisteloista,
Silmä itkusta punanen,
Poski valju valvonnasta;
Hämärätär hieno neiti,
Varjojen vakava tytti,
Viepi viileän kätösen
Otsallesi polttavalle –
Syömmestä suru katosi,
Mielestäsi mustat muistot;
Rauha rinnassa asuvi
Suruisen ihana lauha.
Kun jo päivä pilkistävi,
Valoviiru ilmenevi
Tuonne taivon rantamalle,
Korpikuusien kohalle;
Paistavi punalta hanki,
Punalta petäjän kylki,
Saapuvi iloinen impi
Päivätär, korea kuopus –
Poistuvi hämärän neiti,
Hiihtelevi hiljaksensa
Tuonne korpien povehen,
Salon synkän siimeksehen.
Sinneppä katosi neiti –
Rauha kanssansa katosi,
Helmassa hämärän nei’en,
Varjojen vakavan immen.

15-11 1901.


Lähde: Pakarinen, Eino 1902: Mutkaisilla poluilla. Boman & Karlsson, Hämeenlinna.