Laulu Maijasta.

Kirjoittanut Eetu Salin


Pälkähtipä kerran päähäin
Hauskaa Maijaa tavata,
Kun tietävät sen ystäväin
Niin turhaa sit’ on salata.
Ja tulihan se tuuli kerran
Itse taivaan taatolle,
Ett’ pistäytä luokse Maijan
Iltahetken vietolle.
Se Maija mahtoi olla soma,
Vertaistansa vailla kai,
Kun itse Ukon hurmas, jopa
Aistillisiin hiukan sai.
Ja saihan hurskas patriarkka,
Apram ukko Saaraltaan,
Julki luvan Haagaria
Pistäytä halaamaan.
Hurskas Lea vallan vaati
Jakob rukkaa öitsimään
Tyttölöitä, vaikka kaksi
Jo ol’ akkaa itsellään.
Pyhä David taasen niinkuin
Poikansakin Salomon,
Kaunottaria sataluvuin
Aivan haali kokohon.
Eikä Herra heitä siitä
Moittinut, ei morkannut,
Urian akan ryöstännästä
Vaan sai David nuhtelut.
Pyhyyksien esimerkki
Vaikuttava peräti,
Luokse Maijan huviretki
Suunnataan ain’ yhäti.
Sinne pyhän piispan poika,
Pappismies ja paatunut
Kilvan kiirehtii ja Maija
Ain’ on kaikki lumonut.
Viehkeä ol’ nuorna Maija,
Kuulu kauneudestaan,
Ränsistynyt nyt on vasta
Josepilla ollessaan.
Työmies kun ei jaksa hoitaa
Kaunotarta kunnolleen,
Liian usein myöskin tuikkaa
Suukon Juoso kullalleen.
Mutta tyttö äidin kaima,
Äidin kuva, viehkeys,
Taas on uusi, hurmoava,
Eelleen jatkuu viettelys.
Kunpa vaan ei taasen pyhä
Taivahista maahan sais,
Maija neidin impeyttä
Uinahtaissa kavaltais.
Jospa saiskin – kunpa vainen
Yllyttäjä mainio,
Syntyis’ kuulu niin kuin Bebel,
Kiivaampi kuin Tainio.
Maijankultti siitä yhä
Elpyisi vain eellehen,
Muinen kuului munkki pyhä
Maijan kuvaa suudelleen.


Lähde: Salin, Eetu 1909: Tyrmässä. I. Osuuskunta Kehitys r. l., Pori.