Laulu Kaarinalle

Laulu Kaarinalle, kun hän oli tanssinut. Kirjoittanut Gustaf Fröding

Nää ruusut seppeleeksi taittaa

ma tahdon otsaan armahan

ja lemmen-muistoistani laittaa

vanhuuttas varten kiehkuran.

Sen pehmein käsin tahdon kiehtää

ma kultakutriin lemmittyin;

se harmaapäätä vielä viehtää,

kun olen poissa synnein, syin.

Oi, ihana ja vieno eessäin

on armas, vaikk’ on kaihoinen,

– niin oka myös on seppeleessäin,

ja myrkkyä on lehviss’ sen.

Pisara verta kutrein varjoon

jäi kulmaan armaan ohimoin,

noin tuskaa saat, jos mitä tarjoon,

tuo seppeleeni haavat noin.

Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.