Laulu. Suomen-linnan Pää-linnasta

Laulu. Suomen-linnan Pää-linnasta. Kirjoittanut Herman Emanuel Hornborg

On yksi linna onnella,

väkevällä virralla,

Suomen-linnan suoja.

Luonnosta lopen vahvasta,

vanhakunnan varasta,

tukeluuten tuoja.

Kaupunki kaunis tykönä,

vahvuutensa väkenä,

jossa isot muurit.

Tain kelpo nimi käänetty,

viipuriksi väänetty,

kuins näit täällä kuurit.

Ja Kansat monet katuilla,

ruotsalaiset raiteilla,

tänne sisään tuli.

Vaan Venäläinen vahvisti,

usiasti nutisti,

kuin sytän hällä suli.

Onkos nyt pakko ollutkan,

taikka niitä tuskiakan,

Keisaritten alla?

Eikös He kaikki kaunista,

vaivoissamme vahvista

Armon Jumalalla!

Karjalan Kansa Kaupunkin

Jääskenmaalle tehnytkin,

Toisen tilan paikkoin.

Se vanha paikka niemellä:

Vanha Viipuri*) nimellä,

rakenettu rotkoin.

Siell’ on nyt tarha suloinen,

ihana ja iloinen,

ansarit kans aivan.

Ja monta muuta mainita,

rohkiasti runota,

paitse paljon vaivan.

Vaan nyt on meillä vanhasta,

puhe pesälinnasta,

lopen sillan luona.

Tai on myös nähä tukela,

Suomalaisten sukkela,

vaikka minä vuonna.

Näin ompi ratki rannassa,

suomen meren lahessa,

linnan tämän laita.

Kuin on juur’ tänne katsottu,

kelpo lailla rakettu,

linnan lippu kaita.

Kans isot kivi kartanot,

ajalliset asunnot,

suomeen laulun suovat.

Ja linnan muurit mokomat,

saattavat kans sanomat,

tukeluuten tuovat.

H[erman]: E[manuel]: H[ornborg].

*) Vanha Rustholli, jonka on omistanut ja kaunistanut Herra Ambassadöri Baroni von Nicolai vainaja, ja kutsutaan nyt: Mon repos (minun leponi elikkä lepokammioni).

Lähde: Turun Viikko-Sanomat 21.5.1831.