Latsaruksen rukous
Latsaruksen rukous. Kirjoittanut Hjalmar Procopé |
Suomentanut Osku Velho. |
- Sanomme: »Murheen laakso ompi maa,
- ja elon kaiken saa vain surra, huolla,
- mut luvattu on tuskan vuotten taa
- ikuinen riemu meille tuolla puolla.»
- On oma mieli mulla paikasta,
- miss’ – Sanaan luottain – itkua ei laisin,
- ja jos sais päättää kuolon portilla,
- niin kääntyisin ja eloon palajaisin.
- Ma kääntyisin, taas polut kulkisin
- eloni raskaimpien hetkein vaivaan.
- Maan joka soppi, jossa valitin,
- ois mulle enemmän kuin ihmeet taivaan.
- Ja jos ma vaipuisinkin lokahan
- ja oisin inhottava kerjäläinen,
- ja madot lihan söisi poveltan,
- ja oisin vierottu ja viheljäinen,
- ja jos ma aivan maassa makaisin,
- ja rääsyt verhona ois raajoillani,
- ja turhaan leivänpalaa kerjäisin,
- vain koirat tulis, nuolis haavojani,
- ja nähdä saisin häpeässäni
- vastaani säteilevän taivaan sulon,
- ja Abraham jos sylin avaisi
- ja viittailisi merkiks’ tervetulon,
- niin kouristuisin kiveen allani
- rukoillen patriarkkaa, hälle haastain:
- »Oi Abraham, vie koirat luoksesi,
- mut jätä minut, älä vie mua maastain!»
Lähde: Velho, Osku 1922: ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.