Lapsi ja isä
Lapsi ja isä. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- »Katsos, äitisein, kaunis kukkanen,
- Jonka korkean alppirintehen
- Varvikosta poimin; – punalehtiään
- Aukaisee, kuin Anni sini-silmiään,
- Koska päivyt vuorten lunta kullallaan
- Kirkastaa, ja äiti, ylösnoustuaan,
- Suutelolla hänet herättää.
- »Anni isänkin tämän nähdä sois:
- Tokko lähettää sitä hälle vois?
- Täss’ on Annin päästä pieni kihara
- Myöskin hälle – äiti, katsos!» ihana
- Lapsi kultahapsen antoi äidilleen,
- Joka kyynelsilmin lausui kullalleen,
- Häntä tulisesti suudellen:
- »Isän sydämmeen eipä totta vois
- Tulta sytyttää, mikä liekin lois
- Ihanamman kuni kukka, hapsi tää,
- Äiti nämät hälle heti lähettää:
- Myöskin äidin lempi Anni-kultaseen
- Tämän kautt’ on saanut uuden virikkeen;»
- Äidin silmä ilon tulta loi.
- »Anni lähettää vielä jotakin,
- Äiti, jospa vain oikein tietäisin
- Voiko kirjeessä myös sitä lähettää!»
- »No mitä, kultasein?» äiti hymähtää.
- Anni, hiljakseen ja hieman kainoksuin,
- »Yh... Yhden suutelon,» vastaa hymysuin:
- Anni kukkastahan suuteli.
- – – – – – – – – – – –
- Mutta kaukana armahaisistaan
- Isä vieraassa maassa, kodistaan
- Uneksuen istuu työssä yksinään,
- Kaipio kun saapi mielen ikävään,
- Kunnes äkin ääni outo herättää
- Unelmista mielen:»Teille kirje tää.»
- Postintuoja menee menojaan.
- Isä aukaisee, katsoo, hämmästyy;
- »Kukka, kihara!» silmä kyyneltyy –
- Suutelon hän suopi kumpaisellekin
- Ennenkun hän, kautta sumun kyynelten,
- Näki ensimmäistä tervehdystäkään,
- Saati lukea voi koko kirjettään:
- Parhain saapui Annin suutelo.
- Lukein kirjettä silmä kirkastuu,
- Sydän sykkivä riehuu, riemastuu,
- Eikä ennätä hän ennen näkemään
- Loppua, kun hällä taas on kädessään
- Kihara ja kukka, joita suutelee,
- »Isän silmäterä, Anni,» haastelee,
- »Kihara ja kukka – suutelo!»
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.