Lapsi ja äiti.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


»Oi kurjaa osaa! Köyhinä vaan
Elää saamme, kuin tomussa maan
Nuo matoset pienet tuolla.
Nälkää, vaivaa, tuskia ain’
Kärsiä saamme ja rikkaat vain
Levossa elää ja kuolla.»
Niin lausui lapsi; äitipä loi
Katsehen hellän lapsehen:»Oi!
Lapseni, ennen voisit
Miettiä: Köyhyys, vaivaa jos tuo,
Kuitenkin sielulle iloa suo,
Kuin rikas olevas soisit.»
»Sill’ aarteet ihmisen kalleimmat
Ja sielun tavarat puhtaimmat
Voi köyhäll’ useimmin olla:
Nöyryys, mielen puhtaus, toivo
Luojahan luja, luottamus oiva,
On taivaan tavara heillä.»
»Vaan rikas päinvastoin usein on
Ylpeä, turmeltunut, iloton:
Tuskat tuntoa kalvaa.
Hänt’ ahneus vaivaa, himot saa
Yhä valtaa, puhtaus katoaa,
Sairaus voimia halvaa.»
»Vaan paitsi näitäkin muista nää
Asiat: ei ole osuus tää
Pieni omamme täällä;
Se armolaina Luojalta vaan,
Joka meille antaa armostaan
Perinnön pilvein päällä.»


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.