Lapset uimassa.

Kirjoittanut Viktor Rydberg
Suoment. Kaarlo Forsman.


”Und jene himmlischen Gestalten
Sie fragen nicht nach Mann und Weib.”
                          GÖTHE.

Konvaljit ja lemmenkukat rehottavat, reunustellen
Pientä puroa, mi kiitää yli hiekan kimallellen;
Nurmen tuomi tuolla tuoksuu, loistain valkokukillansa.
Lummekukkaa kohti laskee vaahter kultakutriansa.
Pikku poikanen ja tyttö istuu kukkasturpehilla,
Kauan aikaa juostuansa nurmikolla piilosilla.
Poika virkkaa: «tahdon uida, tääll’ on päivänpaiste kuuma».
«Ves’ on vilvas», tyttö virkki, «uidahan! oi lysti tuuma!»
Poika heittää sukkansa ja somat verhot kaikkialle
Heinikolle, aamukasteen äsken juuri huuhtomalle.
Äidin neulomine oivin’ olkahihnoineenpa siellä
Housut näyttää maatessaankin ruumiin pyylevyyttä vielä.
Vierehen tuon pikkurentun tyttö riisuu säntillensä
Sievän hameen, silkkihuivin, tanttunsa ja paitasensa,
Vihdoin laskee suvihatun nauhaniekan päälle noiden.
Vetehenpä välkkyvään nyt lapset hyppii ilakoiden.
Kas, kuin lasten ilokasten luoksi laine hyppiellen,
Pikku-, sulo-vartaloita hempii, lempii muiskutellen,
Hyrskien, ett’ tuhansittain vesihelmilöitä hohtaa,
Konsa vilkas poika uimaan siskoansa koettaa johtaa.
Luvannut, jos tyttö oppii, on hän korin pähkinöitä.
Nytkös tyttö loiskii, viskoo jalkojansa tylleröitä,
Milloin toista, milloin toista käsivartta kuroitellen,
Pojan kätten päällä rintaa hentokaista kannatellen.
Varpus-äiti vahterpuussa pesässään kuin tuolla makaa,
Viserrellen vilkaiseepi lapsiin pesän reunan takaa,
Virkkoo: «vaikk’ei heill’ oo siivet, ovat yhtä iloissansa,
Niinkuin miekin pikkaraisna uiden varpuspapan kanssa. »
Vaan kun leivo, taivahalla haja-siivin leijuellen,
Viattomat ne lapset näkee, livertää hän riemahdellen
Kaikua sen riemun, josta ensi aian aamukoissa
Ensi leivo lauleskeli paratiisin lehtoloissa.


Lähde: Kaikuja Skandinaviasta: suomennoksia Skandinavian nykyisimmästä lyyrillisestä runoudesta. 1894. Toimittanut Reinhold Roine. Tuhansille kodeille tuhatjärvien maassa, n:o 20. Werner Söderström, Porvoo.