Lapsellinen laulu minun vajelluksestani

Lapsellinen laulu minun vajelluksestani

Kirjoittanut Pentti Lyytinen
Laulettava Kuin Paavo Korhosen hää laulu


Tekisin virren mielellain
Kuin antais ajatuksen,
Siitä laulasin Kielellain,
Kuin on mun vajelluksen.
2.v.
Waan asia on arvonen,
Ja paljon painavainen,
vaan Kirjoittaja Kehnonen
Wanha Ja Waivaloinen.
3.v.
Itkulla olen Syntynyt
maailmaan matkamieheks,
Kyinäleil olen Kylvänyt,
Kylvöni Käynyt pieneks.
4.v.
Waikka isä ompi antanut
Wissimmästikkin viisi
Mitäs niillä olen voittanut?
Tuskimpa tullut Kuusi.
5.v.
Synnissä olen Syntynyt,
Ja tullut tähän ilmaan
Synnistä Syntiin yltynyt,
Ja tehnyt työtä turhaan.
6. v.
En ole oikeen osannut
Hallita halujani,
Waikka lujasti luvannut,
Kartella Kasteessani.
7.v.
Aadami asuu valtoneen
Ja Keinonensa Keikkuu
Mukana ompi mahtineen,
Ja liukkahaasti liikkuu.
8. v.
Koitellut olen Kuolettaa,
Waan ei voi oma voima,
Sepä se Siitten huolettaa
Ja on tunnollen tuima.
9. v.
Jos Herran henki Sian Sais
Syntisen Sytämmessä
Kyllä Se tullessansa tois,
einnettä elämässä.
10.v.
Silloin Aadami alasti
lymysi letsikossa,
Tuntis tehneensä pahasti,
Pujahtais puitsikossa.
11.v.
Viikunan lehet vähäset,
Ne ompi pienet peitteet,
Ne on hätäisen höyhenet,
Ja varsin valskit vaatteet.
12.v.
Jospa vielä isä armahtaisi
Ja antais vielä vaatteet
Poikansa Kautta Katsahtais,
Palkihteis Kaikki puutteet.
13.v.
Ei ole vielä annettu
Vaatteita valkosia,
Kunnijan Kuoriin kannettu,
Veisaamaan Kiitoksia.
14.v.
Waan on annettu armosta,
lisätty armon aikaa
Kolme yhteyten neuvosta,
Suotuna pako paikkaa.
15.v.
Tammoissa taaskin tulemme!
Armo istuimen eteen,
Waikka alasti olemme
Josta hätäissäni häpeen
16.v.
Että en ole nukkunut
Minun ansioni Jälkeen,
Enkä vielä ole hukkunut,
Jumalan vihan Järveen.
17.v.
Hauvan reunalla hoipuroin,
Joka on etessäni
Armoo Kerjäten Kompuroin,
Armijaalt isältäni!
18.v.
lupauksestas lujasta,
Mää Kiini pitän vahvast,
Sää armias autat vaarasta,
Kuin rukoilen Suva hartaast.
19.v.
En minä päästä Sinuva,
Siunattu wapahtajan,
ennen kuin Siunaat minuva,
laupias lunastajan!


Lähde: Lyytinen, Pentti ja Anna Reetta Korhonen 1961: Pentti Lyytisen ja Anna Reetta Korhosen runoja. Toimittanut Vihtori Laurila. Peuran museosäätiö, Rautalampi.