Lamppu.

Kirjoittanut Simeon Hirvonen


    Mi esine mun pöydälläni
Noin valoansa levittää?
Ja iloisasti edestäni
Pois pimeyden hävittää?
    Se lamppuni on loistava
    Ku levittääpi valoa.
    Se ompi öljyn kirkas valo
Ja voima varsin mahtava,
Kun taivahalla pohjanpalo
Tuo tulen säihky hehkuva,
    Mi tässä loistaa hiljalleen
    Ja valon tuopi huoneesen.
    Vaan lamppuja on useampi
Ja erilaista öljy on.
Yks lamppu ompi loistavampi,
Vaan toinen tumma, valoton.
    Tää eellinen on harvalla,
    Mut tumma tuo on monella.
    Se lamppu kirkas loistavainen
On, joss’on Hengen öljyä,
Van tumma taas on lamppu toinen,
Mi täys on ihrais-älyä.
    Ei valaise se sydäntä,
    Ei toivoakaan virkistä.
    Me, Suomalaiset ottakaamme
Nyt lamppu, joka valaisee
Ja jonka eestä isänmaamme
Pois synkät pilvet pakenee.
    On hengen miekka, rakkaus
    Tää lamppu sekä valistus.
    Sä Herran Henki, valon Henki,
Ol’ aina meillä öljynä.
Sun voimallasi valoisempi
On lamppu muuten himmeä.
    Sä meille loista voimalla,
    On lamppu meidän kansalla!
    Kun tämä lamppu valon tuopi
Ja kansallemme loistavi,
Se tosi-valon vasta luopi
Ja maalle onnen antavi.
    Se kansa ain’on puuttuva,
    Mi kaipaa Hengen valoa.
    Siis valo, jota puolustamme,
Ja jonka työtä tehkäämme,
On turha, jos me puolestamme
Pois Herran Hengen hylkäämme.
    Ah, anna valo oikea,
    Suo kansan siinä kulkea!

S[imeon]. H[irvone]–n.


Lähde: Hämäläinen 29.3.1877.