Laillisesta vapaudesta

Köyhistä ja köyhyydestä III

Laillisesta vapaudesta Kirjoittanut Hämäläinen (sanomalehti)

Laillisesta Wapaudesta.

(Jatko.)

Sotain aikana, jottoin ei wielä ollut ruotulaitosta, waikuttiwat nämät asetukset että wapasuwulla kyllä oli palkkawäkeä; mutta ruotulaitotsen matkaan saatua muuttui tila, ja jo 1686 wuoden waltiopäiwillä walitti wapasuku että talonpojilla oli enemmän wäkeä kuin he tarwitsiwat. Seuraamus tästä oli, että wieläkin otettiin askele samaa suuntaa, johon oli aljettu kaydä. Ei siinä kyllä että jo oli saatu maahan ihmisluokkaa, joka tarwitsi muitten wapauttamista; nyt määrättiin myös kuinka monta henkeä kukin talonpoika taisi wapauttaa ja palwelukseen ottaa, ja siihen luettiin myös hänen ornat lapsensa. Tämä silmin nähtäwästi tapahtui että wapasuku saisi työwäkeä kartanoihinsa. Se tehtiin 1686 wuoden palkkawäen asetuksessa, joka kuitenkaan ei saanut woimaa niissä maakunnissa, joissa ruotulaitosta ei wielä oltu toimeen pantu. Wuoden 1723 palkkawäen asetus meni wielä pidemmälle eteenpäin tätä aljettua rataa, määräten myös niiden waimoihmisten luwun, jotka kukin talo taisi wapahtaa ja palwelukseen ottaa. Tällä oli tämä julmuus tullut kukullensa; jonka wuoksi likemmin katsahdamme sen säättämisiä.

Tämä asetus määrää, että kunkin miehen, joka ei ole porwari kaupungissa taikka maalla ei talossa eli torpassa pidä omantakaista wiljelystä, pitää itsensä pestauttaman lailliseen palwelukseen. Samaten pitää sotamiesten leskein, piikain ja muitten itsellisten waimoihmisten ottaman wuosipalweluksen, jos heillä ei ole raajarikkoja ja ikiwanhoja wanhempia hoidettäwana. Muutom oli mies otettawa sotawäkeen, jos joku awonainen ruotu loytyisi, ja sai ainoasti kaksi kolmatta osaa palkasta, mutta kolmas kolmasosa oli sen kruunun taikka kaupungin palwelian, joka tämän joutoihminen oli ilmoittanut, waan jos ei awonaista ruotua ollut, oli joutoihminen lähetettäwä likimmäiseen linnaan taikka muualla kruunun työhön, pidettäwäkst siksi että ruotuwajaus, ilmaantuisi. Jos hän ei sotawäkeen kelwannut, oli hän siellä pidettäwä siksi että hän itsellensä oli hankkinut isännän. Samaten oliwat myös palwelettomat waimoihmiset kruunun työssä pidettäwät. —Joka palwelettomina ihmisiä suojeli huoneessansa, weti sakkoa ensikerralla 20 taaleria hopiaa, toisella kaksi sen wertaa; kruunun palweliat, jotka laimin löiwät nuuskimisen tämmöisten ihmisten perään, saiwat myös sakkoa, woudit ja nimismiehet 20, neljännys- ja kuudennusmiehet 10 taaleria. Myös kehoitettiin yksityisiä ilmoittamaan tämmöisiä ihmisiä sillä lupauksella, että, jos itsellinen oli sotawäkeen kelpaawa. saisiwat sen joko merimieheksi taikka ruotusotamieheksi kahdella kolmattaosaa palkasta, mutta muutoin, taikka jos loisihminen oli waimo, wuoden palkolliseksi puolta palkkaa wastaan. Jokaisessa läänissä nimittäin oli tehtäwä taksa palkollisten palkoille.

Itsellisten paljoutta enentääksensä ja wapaata työtä estääksensä määräsi tämä asetus kuinka monta palkollista sai olla kussakin talonpojan talossa. Niiden sekaan, jotka luettiin palkkawäen ja wapauttomain luokkaan, kuuluiwat myös talonpojan ornat lapset. Talonpoika, jolla oli neljännystalo, ei saanut wapahtaa muuta kuin puolikaswaneen trengin (15 ja 21 wuoden wälillä) ja kaksi piikaa. Jos hänellä oli täysikaswaneita poikia taikka useampi kuin käksi tytärtä, oli näiden jättäminen isänsä ja äitinsä sekä hakeminen wapautta ja palwelusta wieraan tykönä, jos he eiwät parempana pitäneet sotawäkeä ja kruunun linnoja. Talonpojalla oli se lohdutus, että hän, niinkuin orjasiittäjät Amerikassa, kaswatti työwäkeä rikkaille.

Tämmöinen sortaminen ei muuta taitanut kuin yllyttää wihaa ja katkeruutta talonpoikaisessa säädyssä. Niin salli jo wuoden 1739 asetus talonpojan wapahtaa, paitsi ennen määrättyä palkkawäen lukua, kaksi täysikaswanutta lasta. Wuoden 1749 asetus antoi hänelle luonnollisen oikeutensa kotona pitää kaikki lapsensa. Mutta se luku, jonka talonpoika sai pitää palweluksessansa, oli rajoitettu aina wuoteen 1789, jolloin kuningas Gustawi III wakuutuksessansa talonpoikaiselle säädylle salli kunkin talonhaltian ottaa palwelutseensa niin monta ihmistä kuin hän tarwitsi, joka oikeus 1805 wuoden palkkawäen asetuksessa suotiin kaikille isännille. Tämä asetus on wielä nyt meillä woimassa. Siihen owat ainoasti lisättäwät keisarillinen kuulutus tammik. 14 p.1852 ja keisarillinen kirje tammik. 30 p. 1854. Näissä asetutsissa säätään että kaikki ne maan asukkaat, jotka eiwät ole kruunun taikka muussa yhteisessä palweluksessa, jotka eiwät wiljele wapaita keinoja taikka lukuja, jotka eiwät omantakaisesti toimita kauppaa, tehtaan työtä, käsityötä, merikulkua, maawiljelystä, wuorityötätaikka muuta semmoista elinkeinoa, taikka jotka eiwät muutoin säätynsä ja waransa puolesta ole luettawat isänniksi ja omantakaisiksi, owat welwolliset 16 wuoden ijästä hakemaan laillista wapautta, se on: muitten palwelusta.

Tästä welwollisuudesta wapautetaan, jos asukkaalla on wakinainen asunpaikka, seuraawat: hywänmaineinen ihminen joka on tullut 60 wuoden ikään; wirasta päästetty Suomen sotamies, 50 wuoden wanha, joka on laittamattomasti palwellut 18 wuotta; hywänmaineinen merimies samasta ijästä ja saman palwelnsajan jälkeen; palkollinen, joka on samalla tilalla taikka samaa sukua palwellut 21 wuodesta ja taukoomatta 20 wuotta; se joka hoidetaan wanhempainsa, sukulaistensa taikka muiden omastakaisten ihmisten tykönä, se joka raajarikon taikka kiwulloisuuden tähden on työhön kykenemätöin ja sentähden on estetty wuosipalwelusta hakemasta; se jolla on raadollisia ja raajarikkoja wanhempia hoidettawana eikä ole yhteiselle turwalle waarallinen; se waimoihminen, jolla on piskuinen taikka kiwulloinen,lapsi omassa hoidossa, eikä ole pahankurinen. Paitsi sitä on niillä, jotka owat welwolliset wuosipalwelusta itsellensä hankkimaan ja owat hywänmaineiset sekä kymmenen wuotta asuneet samassa ſeurakunnassa, annettu oikeus hakea laillisen wapauden siltä seurakunnalta. Siihen,tarwitaan toki omastakaisen miehen takaus että kruunun ulosteot ia muut yhteiset maksot tulewat hänen;puolestansa suortetuksi.

Jos loisihminen tawataan siinä seurakunnassa, josta hän on kotoisin, on asianomaisen ammatin welwollisuus määrätä hänelle kaupungisſa 14 päiwää ja maalla 4 wiikkoa, jona aikana hänen pitää laillisen wapauden itsellensä hankkiman, josta myös ensitukewana pyhäpäiwänä seurakunnan kirkossa on kuulutettawa kehoittain niitä itsensä ilmoittamaan, jotta tahtowat hänen palwelukseensa ottaa. Jos nyt tupahtuu ettei ,wapauttamatoin ole saanut taikka ei tahtonut palwelusta ottaa, on hän kohta kiini pantawa ja läänin guwernörille lähetettäwä. Jos, hän nyt on työhönkykenewä, tuomitaan hän kruunun työhön oikasuhuoneesen ja waimo kehruhuoneesen. Palkollinen, joka palweluksesta on karannut ja jota isäntä ei tahdo takaiſin ottaa; se joka on toisen palwelukseen henkiluwussa kirjoitettu,: waikka ei wuosipalweluksessa, mutta joka ei tahdo suostuttuja ehtoja wastaan työtä tehdä; käsityöläiskisälli, joka laiskuudesta ja irstaisuudesta ei tahdo työtä tehdä taikka on; niin pahasti tunnettu ettei kukaan häntä tahdo työhön ottaa sitte kuin hän kaksi kertaa on saanut waroituksia, ja wihdoin mustalaiset ja muut passittomat maan kulkurit, nämät kaimki pannaan kohta kiinni ja lähetetään guwernörille. Joka tämmöisiä,ihmisiä huoneissansa pitää, wetää sakkoa 20 taaleria eli 9 ruplaa 60 kop hopiaa.

Tämmöinen on aikain kuluessa ollut työwäen laillinen tila; ja tästä näkyy kummoinen se nykyjään on. Kaikesta hawaitsee lukia että se oli pahimmallansa wuodesta 1723 wuoteen 1739. Siitä asti on sitä liewitetty. Mutta paljo wielä on siinä tilassa moitittawaa. Ensimäinen kysymys on tämä: onko se tila oikeuden waatimuksiin perusterru? ja toinen: onko siitä waltakunnalle mitään hyötyä?

Lähde: Hämäläinen, n:o 10, 5.11.1858