Laillisesta Vaivais-hoidosta, Laillisesta Suojeluksesta ja Tilain osittamisesta

Laillisesta Vaivais-hoidosta, Laillisesta Suojeluksesta ja Tilain osittamisesta. Kirjoittanut Kustaa Paturi

Mehiläinen n:o 7 heinäkuu 1860

Laillisesta Vaivais-hoidosta, Laillisesta Suojeluksesta ja Tilain osittamisesta..

(Kiistettä).

(Lähetetty).

Mehiläisen 5:sä n:sa eräs kirjoittaja Y. K. laveella selityksellä näyttää Laillisen Suojeluksen ja Laillisen Vaiaishoidon olevan toinen toisensa tukena, vapautta estävän ja varallisuutta taastuttavan laitoksen. Sanottu kirjoitus valaisee paljon muitakin seikkoja; mutta kuitenkin on moitittavaakin, siitä muka syystä että Y. K. on selittänyt asian yksipuolisesti, niin saadaksensa asiansa ajetuksi ensimäisenä ja yksinäisenä – jota muut eivät vielä ole niin täydellensä käsittäneet – päästäksensä sivistyneemmillekin kansoille esikuvaksi. Sitä tämän kirjoittaja ei suinkaan tahtoisi vastaan olla, jotta Suomi sanotussa eli jossakussa muussa seikassa pääsisi etunenään. Mutta toiselta puolelta katsoen näyttäisi olevan syitä kieltää Y. K:lta täydellistä etu-oikeutta. Myöntää täytyy Y. K:lla olevan oikeutta sanoa Laillisen Suojeluksen tekevän työ-kansan orjiksi, vielä lisätä sekin että työläs on jo Laillista Suojelusta pysytellä voimassa; mutta toiselta puolelta on syytä sanoa että työ-kansan irtanaisena ollessa pereellisen elämän yhteys, alallisen asunto-paikkaan rakkaus ja pysähdys, hävelijäisyys ja siveellisyys katoo, oma-tunto hämmentyy, irstaisuus ja törkeys saa vallan; maailmaa kulkeissa tulee ikäänkuin muukalaiseksi syntymä-paikassansa ja koko isänmaassansa. Semmoista jo saadaan havaita.

Niistä paikkakunnista, joissa pidemmän ajan ja suurimmassa mitassa on Suojelus-Asetusta rikottu, on karttunut tuntuvasti paljon niin kutsuttua itsellis- eli loisväkeä, josta osa etenkin suvikauden kulkee pitkin maailmaa työnhaussa eli työssä – useemmat näistä kuluttavat saantonsa kulkeissa, tulevat syksyllä yhtä tyhjänä takaisin kuin keväällä lähtivät, vielä vaatteettomampina ja tavoilta turmeltuneempina. Tuo kallis siivo-puheisuus on muuttunut raa´aksikiroukseksi ja vannomukseksi, kainous riettaiksi ilvet-puheiksi, lempeä mielen laatu kolkoksi tympeydeksi. Kotopaikkakunnallansa olevat loiset tekevät työtä silloin tällöin – talvikaudet enimiten loikovat pitkin pankkoja, nauttien unta viljemmältä, leipää niukemmalta. Kohtaako kipu eli muu kova-onnisuus, ensi hetkestä tarvitsevat ihmisten ilmoista apua. Merkittävä on sekin että ne, jotka urakka-töitä tekevät, isoa päiväpalkkaa ansaiten, tekevät ylivoimainsa, joka saattaa raajat turmiolle ja sen suhteen useat nuorempina eli vanhempina saavat pitkällisen kivuloisuuden, jott´eivät enää voi ansaita eläkettänsä. Kulkaimien lapset myös oppivat laiskuutta ja turmelevaisia tapoja. Sitä vastaan missä Suojelus-Asetusta kohtuullisella kireydellä on seurattu, irtaimen työ-kansan lapset ovat jo kohta työ-ikään tultua pakollisen palvelukseen menemisen kautta tulleet ajallansa työnteon oppiin ja taipumukseen, irstaiset ja laiskat alallisen asunto-paikan sijoituksen pakotuksen kautta jokapäiväiseen työnteon harjoitukseen. Laillinen suojelus ohjaa syntymä- ja kasvanto-paikoillansa ja pereellisesta eläästä pysymään, jonka kautta siveellisyys ja häveliäisyys säilyy ja edistyy. Kivuloisuuden ja kova-onnisien kohtauksien tapauksista on pereellisessä elämässä jonkinmoinen parempi omakoti ja holhous kuinkulkiaimetta; työ-ansio on alituinen.

Mitä työpalkkaan tulee, niin palkollisten kuin päiväläistenkin, sen määrää työkansan paljous, paikkakunnan keinollisuus-taito ja siitä seuraava maapaikan varallisuus. Työnteettäjät maksavat sen kuin varallisuus myöntää eli työ kannattaa – tekijät vaativat sen kuin teettäjät taitaa maksaa – monta on ja monenlaisen työn ottajaa jos tekijääkin – ei vuosi-palveluksen kautta työväen palkat alle kannattavuusvaisuutensa halvat ole, jos vuosipalvelijain palkka vähemmältä näyttäisi kuin päiväläisten, niin niillä taasen on se etu, ett´ei jonkun päivän sairastuksesta eli monesta muusta palkka vähene. Jos työnteettäjät olisivat Suojelus-velvoituksen kautta saaneet työväkeä halvalla, jota Y. K. Sanoo, niin olisivat mahdottomasti edistyneet varallisuudessa eli elämän ylöllisyydessä – mutta ei niin ole. Yleisesti Suomen talonpojan eli työnteettäjä-sääty on vähä-varaisia ja syövät samaa ruokaa kuin palkollisetkin – ei ole vaatetuksellakaan suurta eroitusta. Suojelus-Asetus näyttää monen mielestä jo olevan vanhan-aikainen, raaka ja orjuuttavainen ja työ-vapautta estäväinen, eikä tuota voi kieltääkään; mutta samat miettijät eivät näytä huomaavan että vapaana tavoissa kasvava huikentelevaisuus ja turmelus on vielä onnettomampi kuin puoli vapaana pereellisen elämän siveyttä ja hyviä tapoja hoitavat hyvät edut.

Täysi vapaa kansa vaatii täydellisen kasvatuksen, koulu-opin kauttaki, jotta opilla istutetaan ihmiseen jo nuoruudesta niin juurtunut tai hyvä valistus ett´ei irtonainen elämä voi sammuttaa omantunnon valoa. Mutta valitettavasti Suomessa on opetus puuttuvainen. Suojelus ja työ vapautta taidettaisi antaa uutterille ja siivotapaisille erinäisen luvan kautta, niinkuin aluksi. Asetukset jo myöntävätkin. Sillä tapaa kehoitetaan uutteruuteen ja siivotapaisuuteen ja kannatetaan vapauden ja valistuksen tasapainoa.

Vaivaishoidon seikasta esittelen Y. K:n kirjeestä muun seasta, vastatekseni seuraavat sanat; «Köyhiä ja vaivaisia ei tule puuttumaan maalta; niin on maallisten asiain laita. Mutta ainoastaan vapaa-ehtoinen armeliaisuus voi siihen avun antaa.» Sen myönnän että vapaaehtoinen armeliaisuus eli avun-antaminen pitäisi ollakin koko vaivais-hoito; mutta vapaehtoisuus vaatisi ihmisten sydämet olemaan yhtä avonaiset; vaan valitetavasti ei niin ole. Toiset ovat hellä - toiset kova-sydämisiä, ja sikäli vapa-ehtoisesta avun-antamisesta seuraisi suuri rasitus hellä-tuntoisuudelle eli luonnoton vapaisuus vaivaisille; kovatuntoiset eivät ota osaa hellä-tuntoisien rinnalla. Samoten kuin hellä- ja kovatuntoisilla on Waltakunnassa omaisuuden ja rauhallisuuden turva yhtäläisesti – niin on myös yhtäläisesti velvollisuus välttämättömiin kuluihin, eli hellä-tuntoisilla on oikein päästä yhtä huokeilla kuluilla kuin kovatuntoisetkin. Ilman kulutta ei vaivaisia taideta hoitaa; «se Herra, joka ravitsi 500 miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla.» ei ole näkyvin muodoin meidän aikana puutteen alaisia ravitsemassa; nykyisin tarvitaan varojen paljoutta vatsantäyden mukaan, ja noita varoja ei saada kovasydämisiltä ulos ilman Laillista vaivais-hoitoa. Paitse varojen saantia, kristillisen armeiaisuuden nojassa onnistuva vaivais-holhous vaatii valistunutta kansaa, jotta yksinäiset voivat käsittää kellenkä avun-antaminen on sovelias, ja hyvää yhteis - sitte luonnollisesti täydyttäisi Seurakunnan sisässä kerjua suvaita, jos ei Seurakuntahenkeä, hoito-asiain yhteisissä toimissa; johonka mittaan asti vähän löytyneekin kansoja maailmasta – saati Suomessa, jossa Seurakuntia löytyy, joissa väkisellä täydytään määrätä vissiksi vuosiksi vaivais-hoito-hallituksen jäseniä. Kaukana on se aika Suomessa, jolloinka vaivais-hoito kristillisen avun nojassa taitaisi joltisestikaan menestyä, ylipäätänsä. Laillinen vaivais-hoito on välttämätön niin kauan kuin ihmisten sydämet aukenevat yhtä avullisiksi. Vaivais-hoidon seikasta olisi paljonki sanottavaa; mutta tällä erällä osoitan vaan lukijoille Hämäläisen 1859 vuosikerran n:o 26, 29 ja 31 löytyvään kirjoitukseeni «Vaivais-hoidosta (Janakkalassa ja yleisesti),» ja tässä sanon lyhyesti ajatukseni että Armollinen Asetus vaivais-hoidosta vuodelta 1852 näyttäisi tarvitsevan vähiä muutoksia erittäinki että vaivais-hoito-hallitukselles eurakunnissa sallittaisi oman-tunnon valtaa. Seurakuntia tai yksityisiä ei pakotettaisi muita hoitamaan kuin aivan saamattomia ja aivan turvattomia lapsia, ja ett´ei kellään olisi oikeutta työtä vaatia vaivais-hoidolta, muutoin kuin kovempina kato-vuosina; sitte luonnollisesti täydyttäisi Seurakunnan sisässä kerjua suvaita, jos ei Seurakunta tahtoisi ta´ata työtä ja kieltää kerjua.

Y. K. virkkaa myös tilain osittamisesta pienemmiksi; mutta vasta mainitusta, enempi kuin edellisestäkään, ei ole tämän kirjoittajalla sitä iloa että varsin ajatuksissani olla myöten antavainen – vastustaminen taasen käy käsiksi, jos seuraan järkeni ohjetta. Niissä maamme paikkakunnissa, joissa tilat ovat ositetut niin pieniksi että on vähä maa-alaa tilalla, paikkakunnan maan hyvyyden suhteessa, näyttää kokemus että kehno maanviljelys-tapa, paljaan riistan ja vähän juuri-kasvuin viljeleminen ja erittäin kaskeeminen on saattanut pienet maatilain maat mullattomiksi ja metsät puuttomiksi, sanallas anottu, koko tilat alastomiksi, joita on seurannut yleinen köyhyys. Sen suhteen iso-maa-alaisilla tiloilla on ollut uuvuttaa ja polttaa, jäädä ja kasvaa ja lihoa, jottei ole päässyt maa peräti uupumaan ja paljastumaan. Niin kauvan kuin maanviljelys-taito ja tapa on siinä luonnossa että viljelyksen kautta maat laihdutetaan ja metsät paljastetaan, on tarpeellinen olla vissi määrä tilain suuruudella, niin estää tilain perikatoa. Se joka tekee esim. Peltoa poltetusta ja paljastetusta maasta, huomaa kuinka suuri vastus eli kulu siinä on ennenkuin saa sen hedelmää kantavaksi. Sitte kuin maanviljelys edistyy niin, että viljelys-luonnon kautta yleisesti saadaan maat väkimään, metsät tiuhalla metsän kasvamisella ja peltomaat heinänviljelyksen kautta j. N . e, sitte vasta on aika tila-suuruus-määrän rauveta.

Maamies.

Mehiläinen n:o 12 joulukuu 1860

Laillisesta vaivais-hoidosta ja Laillisesta Suojeluksesta vielä vähän kiistettä.

(Lähetetty)

Puhuen asia paranevat

Suom. San. Lask.

Tästä seikasta nosti kysymyksen Hra y. K. Mehiläisen 5:ssä n:ssa, jota vastaan minula on kiiste Meh. 7:ssä n:ssa; taasen sitä vastaan löytyy Hra Y. K:n puolustus, 9:ssä n:ssa, jota vastaan seuraava kirjoitus on aivottu. Pää-asiassa tarkoitetaan yhtä, ainoastansa kumpiki pidämme Suomen kansan eripykäläisestä luonnosta ja valituksen askeleessa olevan, ja sikäli kiistämme käytöllistä lain muotoa. Hra Y. K. näyttää istuvan Runolan hohtavassa lasi-linnassa, katselee Suomen kansaa yleisesti myötä luonnosta kaunis-tapaiseksi, havittää sivistyksen ja vapauden tasapaino-vehkeet, sivistää ihmiset vapaudella vaan – ja esittelee kansan hoidannon luonnettavaksi Suomessa korkeamman sivistys-kaavan mukaan, niinkuin hän Meh. 5:ssä n:ssa muun seassa sanoo: «Hra Rosenborgin kanssa minä siis sydämmestäni toivon, että la´illinen suojelus niin pian kuin mahdollinen lakatetaan; sillä vakuutukseni on että la"illinen vaivais-hoito sen pikemmin seraa toisen jälkiä». Minä taasen matelen sydänmaan matalassa majassa. Katselen Suomen kansaa etenkin rahvasta osittain luonnontilassa, tymänä, opin kautta valistettavana, ja esittelen aikakautisen kansan sivistys-kaavan mukaisia lain sääntöjä; kokein myös näyttää nykyisen lain olevan muussakin vaikuttavan ja tarpeellisen Suomen kansalle kuin vaan «valvoa ett´ei toinen loukkaisi toisen omaisuutta».

Uskonnollisessa katsannossa, uskon-opin muodon seuraaminen, lepopäivän pyhittäminen, jumalan¨palveluksen toimitus-järjestys, samote koulu opetus päääasiallisesti näkyy saavan lujuutensa lain voimalta. Uskon-oppi eli kristillisyyden tieto ja tunto on Suomen kansan sivistyksen sydän-lehti – ja tuo ollee kieltämätön että nyky-aikanakin vielä sivistys ta´astuisi Suomen rahvaassa, jos lain pakko lakkautettaisi. Suurempi osa Suomen rahvasta ei pitäisi väliä lapsiensa pää-sivistyskeinosta eli luku-opista, jos ei uskonnollinen ja eräiden maalisienki etujen pakko siihen vaatisi; lapsilla itsellä taasen vaan varsin harvoilla on lukuhalua. Sikäli kuin lapsien ja koko vuoden kansan luku-opista pietään papilliseltaki kannalta katsoen huolta ja asuma-luonne luontuu, ovat ylipäänsä hyvä- eli huono-lukuisia. Kuin vanhemmilla ihmisillä ei ole sivistystä sanottavasti, eikä halua lapsiensa luku-opissa, niin luonnollisesti, (ja kokemus näyttää), niiden lapsien ja koko semmoisen nuoren kansan luku-oppi on yleisesti huonolla kannalla, jotka vanhempiensa kanssa eli vielä pahempi jos yksin kulkevat pitkin maailmaa, kuin ei laillinenkaan pakko koske kulkiameen. Vanhemmaksi eli täysikasvuionen kansaki maailmaa kulkeissansa heittäivät luku- ja kritinopin harjoituksessa huolimattomiksi, ja sikäli katoo tunnon pyhyys, hävelijäisyys ja koko siivovaikutus, kuin kulkion harvoin maan tulee pappikunnaltaki neuvotuksi ja muistutetuksi. Elatuskeinon laatu vaikuttaa suojelus-velvollisen eli täysi-vapaan työnantajan etuja. Semmoisissa valtakunnissa, joissa on suurin kansa osa vapriiki- ja kaupunkilaisisa – niiden eri-vuoden ajoilla ei ole suurta eroa työ-laadun suhteen, ja niin muodoin ei tee työntekijälle suurta eroa jos työntekijä muuttaa millä vuoden ajalla hyvänsä, sen suhteen ei tulekkaan vuosipalvelus erittäin tarpeelliseksi; vähemmän tai maanviljelykseen kuuluvan kansa-osan on seurattava isompaa kansa-osaa.

Suomessa on suurin kansa-osa maanviljelijöitä, joiden työ- ja taloustoimet ovat pää-asiallisesti siitä laadusta että ne vaativat ottamaan alituisesti pysyvää työväkeä toimi-alan paljoutta myöten. Vissi määrä luontokappaleita, joilla tehdään työtä eli muussa tarkoituksessa pidetään, niiden hoidon luottamus, maanviljelys ja talous-askareiden kohtain tuntemiset, työssä ja koko taloudessa työntekijän haltuun annettavat luontokappaleet ja muut kapineet eivät sovi tulevalle, menevälle uskoa; työn kelvollisuuden vastaavaisuus, etenki kiireempinä heinän ja viljan korjun aikoina, vaatii työväkeä alituiseen työhön; silloin maamiehen toimet menisivät mitättömään, jos työväki saisi erota työstä eli pitää joutopäiviä, niinkuin se tapahtuu irtaimen työkansan kanssa. Tuo eläkekeinon luonnon laatu ja taito on juuri pää-asia, joka varoja synnyttää – tyhjästä ei kellenkään palkkoja makseta, tulot tarjoomukset ja määrä, ei semmoinen vapaus kuin puolet aikoja joutilaana ollaan ja pitkin maata kuljetaan isompia ja isompia palkkoja hakemassa. Näyttääkin loiskansa yleiseen olevan köyhiä ja alastomia ja niinä vuoden aikoina, joina ei ole maamihillä erityistä kiirutta, ovat niukalla ja huonolla ruualla. Sitä vastaan vuosipalveluksessa olevat, siivotapaisemmissa maapaikoissa, ovat hyvässä vaatteessa ja maan tavan mukaan tavallisessa ruuassa; säästäjät voipi tulla varakkaiksikin. Vuosipalvelus-laatu myös tasaa työn ansion ja palkat pitkän-aikaisessa katsannossakin; sitä vastaan suuri lukuinen irtoin kansa hyvinä vuosina nostaa palakat, huonona alentuu melkein mahapalkalle; *) seuraamus on vielä suuri työväen virtaileminen, joutilaisuus, puute, ominluvin ottaminen j. n. e. Irtaimesta työväestä minulla on sanottavaa että noin 20:tä vuotta olen pitänyt työkirjoilla kulkevaa työväkeä, joista yli-päätänsä olen tarkastain merkinnut vahingon tapauksissa, esim. valkean vallallaan liikkuessa, että he ovat auttamaan haluttomat ja monesti iloiten nauravat semmoisesta vahingosta, joka on heille pikaista työ-asioita lisännyt ja sikäli palkkaa; kaikista mahdollisista keinoista ovat käyttäneet viekkautta ja petosta.

Noita ovat kehuneet keskeensä ja opettaneet toinen toisiansa pahoihin juoniin, ikään-kuin vangit linnassa. Asian tuntija ja ajattelija oikein hämmästyin ajatellessa mihin määrään tuo vahinkojen toivo työ-ansiosta ja tunnoton palkan himo Suomen kansaa viettelisi, ja irtain työ-kansa tavasta rupeisi alituisesti suuressa määrässä virtailemaan; joka olisi suojelematon työ-kansan hedelmä. Suojelus-asetus on tuota työkansan virtailemista ja pahaa vahingon toivon ajatusta pakko-palveluksen kautta pidättänyt, kuin vuosipalvelukseen sidotulle työväelle useimmat vahinkolupaukset ovat olleet rajoitukseksi, seuraavasta työnpaljoudesta palveltavan vuoden ajalla, ilman palon lisäystä. Suojelus-asetus on myös vaikuttanut kansan ruumiin terveyden eduksi, alallisen pereellisen elämän suhteen. Kuinka pahoja seurauksia kulkiamet, esim. reppurit ja monet muut, ovat matkaan saattaneet tarttuvain tautien levittämisellä!

Suojelus-asetuksen kumottua, myös Suomen oma kansa tulisi kulkiammaksi, jonka suhteen tarvittaisi enemmän lääkäriä, potihuoneita, kurivirkamiehiä j. n. e.; mutta mistä tulisi varoja niihin kustantaa! Edellä sanotuista ja monista muista syistä kannattaa Suojelus-asetus eli pakko-palvelus maakunnan yleistä voimaa ja siitä seuraavaa palkollistenki omaa palkka-etua, uskonnollista harjoitusta, tapain siveyttä pereellisessä elämässä pysymisen kautta j. n. e., jonka suhteen Suojelus-asetus on vielä tarpeellinen. Kuitenkin nyky-ajan laatu näyttää vaativan Suojelus-asetuksessa tehdä semmoisia muutoksia että se olisi mahdollinen täydessä voimassansa käyttää, esim. että työ- ja suojelus-vapautta annettaisi erinäisen luvan kautta, (jota jo edellisessä kiisteessänikin mainitsin); se taitaisi niinkin tapahtua että myönnettäisi joku erinimellinen yhteinen elatuskeino, johonka saataisi pitäjän miesten hyvän henkilö-lausunnon ja myönnöksen johdolla henkipanossa kirjoittaa tilattomia ja ammatittomiakin henkiä, jotka olisivat hyvä-maineisia, vähemmäksi yksinkertaisesti kristin-opin tuntevia ja yli 30:nen vuoden vanhoja, ja semmoisia nuorempiakin, jotka ovat kasvulta erityisesti pienenlaiset tai osittain heikonpuoleiset terveydestä, joille olisi työläs alituisesti vuosipalvelusta täyttää.

Vaivaisuuden syitä Hra Y. K. Meh. 9:ssä n:ssa muun seassa, tulkintonsa mukaan, nykyisin arvelee taitavan asettaa seuraavat määrät: 4/10 syntyvän Suojelus-laitoksesta, 4/10 tulevan Vaivaisholhosta, 1/10 laiskuudesta ja ajattelemattomuudesta ja viimeisen 1/10 välttämättömistä kohtaloista. Epätasaiseksi, ehkei mahdottomaksi, tuo määräys yleisessä nyky-aikaisessa katsannossa näyttää. Myöntää kyllä täytyy Vaivaishoidon synnyttävän vaivaisia, jos se mielettömästi käytetään, esim. jos Vaivaishoitokunnassa köyhä kansa on raakaa; hylyintä tavoistansa, kaiken häpynsä syöneitä ja tapaantuu olemaan kunnassa semmoinen virkamies, joka ei ymmärrä eikä ajattele mitä asioista seuraa, vaatii rajattomasti kuntalaisia joko antamaan alituisesti työtä eli ilman eläkettä, saadaksensa Asetusta puustavillisesti noudetuksi, katsomalla vaivaisten oikeata hätätarvetta, ja jos kuntalaiset ovat tyhmiä myöntämään vaatimuksia ilkeyden tydytykseksi. Mutta ei niin suinkaan nyky-aikana ole yleiseen koko Suomen maassa. Ei esim. Janakkalan pitäjässä suinkaan niin ole. – Janakkalan emäseurakunnassa menee puolet koko vaivais-kuluja semmoisille vaivaisille, jotka ovat joko välttämättömistä satunnoista tahi muista syistä vaivaisia, vaan ei Suojelus-laitoksen eikä Vaivais-asetuksen synnyttämiä; he ovat niin saattamattomia ett´eivät kykene mitään ansaita. Toinen puoli kuluja menee semmoisille vaivaisille, jotka itsekin jotakin ansaitsevat, niistäkään ei suinkaan ole suurta osaa Suojelus- eli Vaivais-Asetuksen synnyttämiä, eikä ylipäätänsä ole vaivaisten paljouttakaan moittimista; joka 40:nes henki on vaivainen ja koko vaivaiskulut, kunkin hengen osaksi, seurakunnassa nousee 11:ta kopeikan paikoille. Tosi on ett´ei Janakkalassa Vaivais-asetuksen kaikkia temppuja ole puustavillisesti seurattu; mutta kuitenkin tydytään Vaivais-asetusta pitämään tarpeellisena, sillä armeliaisuuden nojasta nykyisten kulujen paljouskin olisi hellätuntoisille kovin rasittava, ehkä kaikille yhteisesti on aivan huo´is; vähentymään ei ole vaivais-kuluja toivomistakaan, jos Janakkalalaisilla edelleen on ihmis-tuntoa! Jos Vaivais-asetus kumottaisi ja Vaivais-hoito jäisi ihmisten armeliaisuuden nojaan, niin kunnallinen Vaivais-hoito taasen yleisesti hoipertelisi sinne tänne, ja kerjäläisten ylellinen virtaaminen tulisi taasen tavaksi, niinkuin ennen vuotta 1852 oli, joiden kuljetuskin kylästä kylään, talosta taloon lisäisi kuluja ja ylipäätänsä kulut nousisivat nykyistä suuremmaksi, ja tuo "hyväin töiden ala", almuen antaminen ja kerjäläisten viekkaat mankumiset, tekoviheljäisyys ja tytymättömänä vähästä saannosta sadatus-huudot kävisivät tuskaksi hellä-tuntoisilleki. Vielä voipi sitäkin luullas jotta pahantekijäin joukko enentyisi siitä muka syystä kuin tuhlaavaisesti ja hurjasti eläjät näkisivät eteensä tulevan ihmisen mieltä alentavan ja murtavan kerju-keinon, – ajattelisivat: yksi kaikki otan omin kuvin, linnassa, jos sinne joudun, saapi suruttoman leivän, se on kerjupalaa parempi; tuo ajatus sammuttaa tunnon pyhyyden ja saattaa pahantekijäksi. Mutta kun Vaivaisasetus vakuuttaa saattamattomana saavan seurakunnalle ilman kerjuta, kunnialla elää ja kuolla. Syy onkin jo arvella että Vaivais-asetus olisi pahantekijäin lukua vähentänyt. Se on vaka ajatukseni että Vaivais-asetus on aivan tarpeellinen; mutta kuitenkin, niinkuin puheena olevassa seikassa ennenki olen esitellyt, toivoisin että Armollisessa Vaivais-asetuksessa vuodelta 1852 tehtäsi asian vaatimuksen mukaisia muutoksia, jotta tulisi mahdolliseksi käyttää täydessä voimassansa ja johdattaisi Vaivais-hoidon parainta suuntaa.

Mutta Hra Y. K., jota vastaan kiistän, vaatii Laillissen Vaivaishoidon kokonaista kumoamista jaValtioa eroamaan koko seikasta, niin kuin Meh. 9:ssä n:ssa muun seassa seuraavaksi sanat näyttävät: "Joka ei itseänsä voi taikka tahdo elättää ja holhoa, se on, valtio-talouden kannalta katsoen liikana maailassa, vieläpä pelkäksi rasitukseksi muille; ja jos kuolee ja katoo, ei ole tuosta valtiolle mitään vahinkoa. Tästä selvästä syystä ei ole myöskään valtiolla mikään velvollisuus vakuuttaa kellekkään ihmiselle hengenelatusta". Koska Hra Y. K. voipi näin suorittaa valtion ihmishengen nälän ja hoidon vastauksesta; yhtä luonnollisesti voipi hän vapauttaa valtion pakottamasta kenenkään hengen hätää eli muun vahingon tapauksen apuun menemästä; myöskin valtio-talouden kannalta katsoen valtiolla on liikana linnoissa suuri joukko pahantekijöitä – eihän joku helppo väkinäisen kuoleman laatu olisi niinkään katkera ihmiskuolemaksi kuin nälkä eli semmoinen hoidon puutos kuin ruokottomuus ja syöpäläisten vaivaaminen, joka nykyänsä kristillisen avun nojassa tapahtuisi kovin viheljäisessä tilassa oelville vaivaisille, jos ei olisi laillista vaivaishoitoa; niin miksi ei valtio-taloudelle liiaksi olevia linnalaisia menetetä jollakin helpolla kuolmean laadulla? Hra Y. K. voipi yhtä kristillisellä kunnolla viimeksi sanottuakin esitellä, kuin vaivaisten nälkäkuolemaakin, ja niin edelleen vapauttaa valtion yhdestä, ja toisesta valtio-taloudelle liiaksi olevasta toimesta – ja näin asiat valtio-taloudelta suoraksi saatua, anastaa miekan Cherubimilta, joka elämän puun tietä vartioitsee (1 Mosk. Kirj. 3 luk. 24 v.), ja niin raivata tien Adamin lapsille Edenin paradiisiin elämään täydellisessä viisaudessa ja hyvyydessä, jossa ei enää synny järkeä ja luontoa vastaan sotivia oman pyytäviä lahkokuntia, eu tyhmiä, ei yhteys-hengettömiä j. n. e.; sanallas anottu, ei lain enää tarvitse hoitaa uskontoa, ei siveyttä, ei oppia j. n. e.

Voitteko Hra Y. K. saada tässä vasta nimiteltyjä ihmis-elämän etuja? Jos ette voi, niin täydymme olla valtion "nenästä talutettavia", sikäli jota sivistymättömämpiä olemme – ja kun kyllin tunnette suomen rahvaan, suuren osan vallas-säädystäkin, olevan alhaisella sivistyksen kannalla – kuinka vasten hyvää omaa tietoamme annatte vapauden innon mennä yli rajainsa? Ehkä minä olen vakuutettu ett´ei nykyänsä Suomessa Teidän esittelemisenne mukaan Vaivais-holho ja henkiö-vapaus voisi menestyä, kuitenkin myönnän Teille sen edun että asian paino on vaatinut, voimalliseksi heratykseksi, ottamaan korkeamman askeleen ja että Filosofian velvollisuus on vaatinut sanotussa sanassa pysymään, ja mitä olette tainneet, sen olette tehneet, nimittäin olette kehoittaneet ruotsinkielisiä Sanomia keskustelemaan ja valaisemaan kysymykseen pantuja seikkoja. Tähän lopetan kiisteeni, jättäin yleisön tarkasteltavaksi, ja lausun totisen kiitoksen Hra Y. K:lle arvon annon osotteesta puolustuksella vastaamasta ensimäistä kiistettäni – kuin myös toivon Hra Y. K:n ei tulevan minulle eripuraisuuden syytä, siitä että olen ollut halkeilematon asiassa.

*) Tässä Maamies erehtyy. Kun työtä on paljo tarjolla, mutta työväkeä vähä, silloin palkat nousevata; päin vastoin kun työtä on vähä, mutta työväkeä paljo tarjolla, silloin palkat huoistuvat. Hyvinä vuosina taas on maanviljelijällä varaa teettää paljon työtä, huonoina ei. Työväki ei siis yksinänsä palkkoja korota, eikä alenna; sen tekee hyvä tai huono vuosi ja työväen paljous eli vähyys yhteensä. Toim.

Maamies.

Lähde: Mehiläinen n:o 7 heinäkuu 1860 ja n:o 12 joulukuu 1860