Lahden kauppalan perustaminen
Lahden kauppalan perustaminen
muokkaaSuomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 15/1878 sivut 4-5.
(Julkiluettava saarnastuolista).
Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus
kauppalan perustamisesta osaksi Lahden kylän talojen tiluksille Hollolan pitäjässä, osaksi Järvenpään kylää olevan Anttilan talon maalle samassa pitäjässä.
Annettu Helsingissä, 5 p:nä Kesäkuuta v. 1878.
Me ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsevaltias Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: että Me, Suomen Senaatimme Talous-osaston alamaisesta esityksestä ja myöskin maan Kenraalikuvernöörin kehoitukseen katsoen, olemme hyväksi nähneet armossa määrätä:
että kauppala, joka tulee olemaan nimeltä Lahti, on perustettava sitä varten osaksi tiloilta Lahden kylässä, osaksi Anttilan talolta Järvenpään kylässä, molemmat Hollolan pitäjässä, lunastetulle maalle;
että tulevassa kauppalassa, joka lainkäytännön puolesta on kuuluva paikkakunnan Kihlakunnan-oikeuden alle sekä hallinnollisessa suhteessa oleva Hämeen läänin Kuvernöörin ja paikkakunnan kruununpalvelijain alainen, mahtakoon jokainen, joka säädetyssä järjestyksessä on siihen luvan itselleen hankkinut, pitää kauppa-, tehdas- tahi käsityö-liikettä, niin myös varustaa laivoja sekä siellä elinkeinoansa voimassa olevain asetusten mukaisesti harjoittaa, jonka ohessa sen joka tahtoo ruveta kauppalassa asumaan, on sallittu kauppalalle määrätystä maasta sekä maan jaoituksen mukaan tontteihin, toreihin ja katuihin lunastaa itsellensä tarpeellista tonttipaikkaa niillä ehdoilla, jotka ovat Senaatin määrättävät;
että kauppalan pitää sielunhoidon ja kirkkokurin suhteen kuulua Hollolan kirkkoherrakuntaan sekä saada käyttää sen kirkkoa ja sikäläiseltä papistolta nauttia papillista apua kohtuullista palkintoa vastaan, jonka ohessa kauppala myös tulee,siksi kuin se voidaan laillisessa järjestyksessä julistaa omaksi eri kunnaksi, luettavaksi Hollolan kuntaan ja olemaan kunnallishallinnon puolesta Hollolan pitäjän yhteydessä; sekä
että Senaatti saa, yhden järjestysmiehen ja yhden poliisipalvelijan palkkausta varten kauppalassa, toistaiseksi Suomen yleisistä varoista käyttää kaikkiansa tuhannen kolmesataa markkaa vuodessa.
Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä 5 p:nä Kesäkuuta v. 1878.
Keisarillisen Majesteetin Oman Päätöksen mukaan ja Hänen Korkeassa Nimessään, Suomeen asetettu Senaatinsa:
K. FURUHIELM.
OSCAR NORRMÉN.
ALBERT NYKOPP.
H. MOLANDER.
A. MECHELIN.
Gustaf Avellan.
Lahden kaupungin perustaminen
muokkaaSuomen Suuriruhtinaanmaan Asetuskokoelma 60/1905.
Armollinen Asetus Lahden kauppalan, Hollolan pitäjässä Hämeen lääniä, muuttamisesta kaupungiksi.
Annettu Pietarhovissa 1 p:nä Marraskuuta (19 p:nä Lokakuuta) 1905.
Hänen Majesteettinsa Keisari on, Keisarillisen Suomen Senaatin alamaisesta esityksestä, Pietarhovissa ollessaan Lokaluun 19 (Marraskuun 1) p:nä 1905, suvainnut Armossa käskeä:
että Lahden kauppala Hollolan pitäjässä Hämeen lääniä on, tänään Armossa vahvistetussa perustuskirjassa erityisesti mainituilla perusteilla, muutettava Lahti nimiseksi kaupungiksi.
Ministerivaltiosihteeri Linder.