Laguksen asiakirjakokoelma (1910)

Laguksen asiakirjakokoelma.

Ei ole harvinaista, että levottomien aikojen muistoksi jääneitä asiakirjoja kätketään miespolviksi, ennenkuin niiden käyttäminen tulee kysymykseen; lähin polvi ei aina siedä sitä suorapuheisuutta, joka on historian velvollisuus. Harvinaista on sitä vastoin, että vuosikymmeniksi pannaan piiloon asiakirjoja, jotka jo itsessään ovat monen vuosisadan vanhoja. Kun tällainen todistuskappaleitten kätkeminen päälle päätteeksi tapahtuu maassa, missä historiallisten asiakirjain valaisema aika, kuten Suomessa, ei ulotu yli kuusi vuosisataa taaksepäin ja missä lähteiden puute ilmankin on tuntuva, muuttuu tuommoinen kätköön paneminen epäkohdaksi, jota pahempaa on vaikea ajatella. Ja kun kärsivällisesti odottamalla vihdoin päästään kaikkien esteitten ohi, on tietysti laajan lähdekokoelman joutuminen tutkijain käytettäväksi niin tärkeä tapaus, että tämän aikakauskirjan lukijakunta mielellään tutustunee kysymykseen, vaikkakin jokapäiväiset sanomalehdet jo aikoinaan antoivat Laguksen kokoelmasta muutamia pikemmin odotuksiin kuin tarkastukseen perustuvia tietoja.

Kuinka suurella suopeudella Gabriel Rein 29 p. huhtikuuta 1860 arvostelikin poismennyttä ijäkästä tutkijaa W. G. Lagusta, pitäessään Tiedeseuran vuosikokouksessa hänestä muistopuheen, hän ei sittenkään voinut yhdessä kohden olla lievää moitetta lausumatta. Mainittuaan miten laajat kokoelmat vainaja oli kerännyt, lausui muistopuhuja: „Tämä kokoelma tulee vainajan määräyksestä annettavaksi yliopiston kirjastoon, mutta valitettavasti suljettuna, vastaisen, suureksi osaksi vielä syntymättömän polven avattavaksi ja käytettäväksi". Siinä kaikki mitä historian silloinen edustaja yliopistossa lausui, vaikkei hänelle enemmän kuin sen ajan muillekaan tutkijoille voinut olla tuntematonta, että Lagus jokseenkin säännöllisesti luennoltaan meni senaatinarkistoon kädet tyhjinä, mutta palatessaan toi mukanaan tukun papereita. Arkiston ainoa valvoja oli siihen aikaan vahtimestari, joka tietenkään ei saattanut asiaan sekaantua.

Kun 1860-luvun alussa tohtori K. A. Bomansson omien ja Grönbladin havaintojen perusteella ryhtyi asiaan, siihen aikaan kun Laguksen kokoelmat olivat puoleksi vuosisadaksi kätkettävät, sai hän tosin Cygnaeuksen myötävaikutuksella arkistoon palautetuksi useita tilikirjoja, mutta muut sellaiset paperit, joista historiantutkimukseen perehtymättömänkin olisi ollut helppo muistopuheeseen painetun luettelon avulla nähdä, että olivat arkiston riidatonta omaisuutta, saivat siirtyä pimeään komeroonsa. Sen johdosta mitä vähää ennemmin oli tapahtunut, ei tämä päätös edes tainnut herättää kummastusta. Vaivoin oli 1850-luvulla saatu sotamarski Meijerfeltin paperit siitä piilosta, johon arkkipiispa J. Tengström omasta mahtipontisuudesta oli sulkenut sekä ne että H. G. Porthaninkin kirjallisen perun. Esitettiin mitä sitovimmat todistukset, ettei Tengströmillä, miten pitkäksi ajaksi tahtoikin omat paperinsa salata, ollut oikeutta panna muiden papereita samaan piiloon, mutta ei mikään auttanut: Konsistorion enemmistö, nekin professorit, joita historiantutkimisen olisi pitänyt olla lähinnä, piti arkkipiispan sanoja ratkaisevina. Ja kun W. G. Laguksen paperit 1861 olivat kyseessä, pani lahjoittajan poika Wilh. Lagus kaikki voimansa liikkeelle, jotta vain täyttyisi se määräys, jonka isä, noudattaen oppi-isänsä esimerkkiä, oli omista papereistaan antanut. Kirjallisessa, Laguksen kokoelmaan jätetyssä muistoonpanossa nuorempi Lagus kertoo, että hän kääntyi sekä professorien että senaattorien puoleen, „ja Jumalan kiitos, nämä jalot miehet" — kääntyivät oikeutta vastaan!

Wilhelm Gabriel Lagus. Kuvituskuva.

Mutta pisimmälläkin odotuksella on rajansa, ja 18 p. jouluk. 1909, kun säädetty puolivuosisata oli kulunut W. G. Laguksen kuolemasta, avattiin nuo 1861 suljetut arkut, luvultaan neljä, sekä myös viideskin, johon vainajan poikien, Wilh. ja Robert Laguksen itselleen pidättämät paperit olivat kätketyt. Nyt nuo aarteet ovat valtioarkistossa tulleet tarkastetuiksi ja luetelluiksi ja näinä päivinä konsistorio annetun selvityksen perusteella saa päättää niiden kohtalosta.

W. G. Lagus vainajan kerrotaan väittäneen omista aikalaisistaan, että he muka eivät ansainneet saada käsirnsä siksi arvokasta kokoelmaa kuin hänen hallussaan olevaa; siksi s« oli vastaisille polville pidätettävä. Olisikohan nykyinen aika paremmin tyydyttänyt rutivanhoillisen tutkijan mieltä, jääköön sanomatta, mutta lähellä on parempi selitys kuin mainittu, jos kysyy syitä asiakirjojen salaamiseen. Varmaan määräys lähinnä tarkoitti sitä, että ehtisi silloisen polven kanssa mennä hautaan tieto siitä, millä tavoin kokoelma oli saatu aikaan. Mutta varokeino ei ole auttanut: asiakirjat puhuvat omasta puolestaan ja aivan toisenlainen muistomerkki on tuosta kokoelmasta tullut, kuin mitä sen keräilijä lienee odottanut. Mitä lähemmin kokoelmaan perehtyy, sitä ankarammaksi muuttuu se tuomio, joka jo 1881 piirrettiin Laguksesta Biogr. Nimikirjaan: että vainaja selittämättömällä takavarikollaan on viivyttänyt kotimaisen historian selvittämistä ehkä enemmän kuin hän eläissänsä ahkerana tutkijana ennätti sitä hyödyttää. Nykyään tämä moite ei riitä. Synkintä laatua on se tahra, jonka tutkija on kiinnittänyt nimeensä toimilla, joilla luuli rakentavansa itselleen kiveäkin kestävämmän kunniapatsaan.

Mitä yksityiskohtainen asiakirjain tarkastus osottaa tämän kokoelman synnystä?

Tulee heti vastustamattomasti mieleen, että ken hyvänsä vielä tänäkin päivänä voisi suuret kokoelmat asiakirjoja koota, jos menettelisi samoin kuin Lagus, sillä missä hän on nähnyt valaisevan paperin, on hän sen ottanut, valtioarkistosta, kirkollisista arkistoista, yksityisten kokoelmista, repien pois yksityiset lehdet mistä hyvänsä, vieden kokonaiset vihotkin, leikaten sinetit pois, välittämättä siitä vahingosta, minkä tuotti asiakirjalle. Se „pelastamisen" aikomus, joka joskus on saanut innokkaat tutkijat unohtamaan omistusoikeuden sääntöjä, ei tässä kohden ensinkään sovellu puolustukseksi, päinvastoin joutuivat asiakirjat vuosikymmeniksi julkisesta rakennuksesta yksityisen puurakennukseen, jommoisia siihen aikaan Helsingissä joka vuosikymmen paloi monta poroksi. Hyvä onni säilytti Laguksen talon historiallisine aarteineen tällaisesta kohtalosta, mutta mihin asemaan tutkijat joutuivat sen kautta, että asiakirjojen arvokkaimmat osat miespolviksi jäivät käyttämättömiksi, sen ehkä parhaiten osottavat K. A. Bomanssonin ja J. E. Waarasen tutkimukset, verrattuina niinkin suuriin joukkoihin kirjeitä, kuin ne, jotka nyt ovat tavatut Laguksen kokoelmasta. Hämmästyttävää onkin, miten paljon oli viety arkistosta pois. Tunnettuja luetteloitaan tehdessään E. Grönblad mainitsee, että muutamista vuosisadoista enemmän kuin joka kolmas numero oli ryöstön kautta kadottanut osan, usein tärkeimmän. Nykyänsä saattaa todentaa, ettei siinä ole liioittelua, ja että nämä varkaudet jäävät W. G. Laguksen tilille. Irtonaisia kuninkaankirjeitä, joko alkuperäisiä tai vanhoja jäljennöksiä, tavataan Laguksen kokoelmasta esim. Juhana III:n ajalta 2,106, Kaarle IX:nen ajalta 1,001 ja Kustaa Aadolfin ajalta 1,157; kaikki tämän kategorian asiakirjat (niistä puhumatta jotka saattavat olla sidotuissa osissa) tekevät yhteensä 5,272 lehteä! Kun tähän lisätään puolen metrin paksu pakka vanhoja tuomiokirjoja ja muita sellaisia asiakirjoja sekä „Fennica" ja „Asiakirjoja Suomen aatelin historiaan" nimiset sarjat, jotka Lagus on kerännyt samalla tavalla, liittääkseen ne yhteen 9 siteeseen, ja vielä kaupanpäällisiksi ne suuret määrät asiakirjoja, jotka on sijoitettu muihin sarjoihin, uudenaikaisten jäljennösten sekaan, niin lukijalla on jommoinenkin käsitys, kuinka suuri osa Laguksen kokoelmasta on siitä poistettava siitä yksinkertaisesta syystä, että lahjoitettu ei ollut lahjoittajan omaa.

Täytyy vielä ottaa sekin huomioon, että monta tilikirjaa jo ennen kokoelmain arkkuihin kätkemistä oli Cygnaeuksen neuvosta siirretty takaisin oikeaan paikkaansa, johon Wilh. Lagus myöhemmin suostui kaikessa hiljaisuudessa palauttamaan melkoisen määrän asiakirjoja, jotka lahjoitettua kokoelmaa lukon taa pantaessa olivat unohtuneet. Tästä huolimatta saadaan nyt 35 vihkoa tilikirjoja lisää päivän valoon ! Eikä vielä ole lueteltu täydellisesti, mitä voi mainita. Suuresta kirjekuoresta tavattiin 328 vanhaa sinettiä, jotka ilmeisesti kaikki ovat leikatut valtioarkiston asiakirjoista, huolimatta siitä, että samassa on tehty kirje epätäydelliseksi, ehkäpä vahingoitettu paperin toisella puolella olevaa kirjoitustakin. Kaikkiin edellämainittuihin tapauksiin nähden sovitetaan toivottavasti lain ikivanha sääntö laillisesta saannista: laillinen pysyköön, laiton purkautukoon. Oikeutta ei Laguksella itsellään ollut näihin asiakirjoihin y. m., eikä hän voinut oikeutta muille antaa.

Tulee lisää toinen lähde, mistä Lagus samoin ahkerasti on hankkinut itselleen asiakirjoja: paikalliset arkistot, joko ne sitten ovat olleet julkisia tai yksityisiä. Kirkollisista asiakirjoista, joita on paljon, näyttää melkoinen osa olleen arkkipiispa Tengströmin perua, mutta varsin huomattava osa on nähtävästi otettu Korppoon pappilan arkistosta, tai Turun tuomiokapitulinarkistosta. Vaikea on välistä sanoa, minkä tähden juuri nämä arkistot joutuivat kokoilijan huomioon, mutta tavallisesti ei ole vähintäkään epäilystä, mihin asiakirjat oikeastaan kuuluvat.

Kirkniemen kartanon päärakennus Signe Branderin valokuvaamana vuonna 1910. Kuvituskuva.

Viime aikoihin asti on elänyt muistossa se käsitys, että W. G. Lagus itse tai muiden avulla on lainaillut vanhoja asiakirjoja miltei jokaisesta vanhasta kartanosta sekä että ne sitten ovat tälle tielle jääneet. Vasta kun sidottuihin nidoksiin sijoitetut asiakirjat ovat toisistaan erotetut ja asetetut järjestykseen, voidaan varmuudella arvostella, onko muistotieto tässä, kuten usein, liioitellut todellisuutta. Joka tapauksessa huomaa selvästi, että Lagus muutamista kartanoista on saanut asiakirjoja, joista kenties jotkut omistajain huolimattomuuden tähden olisivat voineet hävitä, ellei asianharrastaja olisi pitänyt niiden säilyttämisestä huolta. Kun esim. tapaa Anjalan läänitystä koskevan laajan kopiokirjan, josta alkusivut puuttuvat ja kenties lopustakin joku osa on kadonnut, viittaa tämä myöhempäin omistajain huolettomuuteen: vanhempi polvi on yhteen paikkaan kerännyt kaikki suvun omistusoikeutta koskevat asiakirjat, mutta sitten ei ole tästä selvityksestä pidetty väliä. Eräs Sjundbyn kartanon oloja esittävä kirja on Laguksen kokoelmassa, ja jos sukumuistoihin luotamme on tämä „laina", joka on liian pitkäaikaiseksi venynyt. Eräissä tapauksissa on kirjallinenkin todistus olemassa, ettei pyydettäessä ole lainaksi annettua saatu takaisin. Kartanoista, joista asiakirjoja oikeudella tai oikeudetta on jäänyt Laguksen kokoelmaan, mainittakoot Siuntion Sjundby, Kangasalan Vääksy, Taivassalon Särkilahti, Lohjan Kirkniemi, Janakkalan Hakoinen, Pohjan Björnäs ja Sääksmäen Uittamo, mutta on vielä toista tusinaa muitakin tiloja, joitten omistusseikkoja saadaan valaistuksi tämän kokoelman avulla.

Jossakin tapauksessa, ehkä useassakin, asiakirjain omistajat arvatenkin ovat itse antaneet keräilijälle asiakirjat, jotka he pitivät arvottomina, ja useimmista asiakirjoista voi varmuudella sanoa, etteivät ne enää muuta kuin tutkijain kannalta katsoen ole arvokkaita. Nuo niityt, myllyt ja muut tilukset, joista vanhoina aikoina on riidelty, ovat sitten tulleet niin tarkoin kartoitetuiksi ja mitatuiksi, ettei nykyajan käräjäriidoissa ole tarvis turvautua vanhoihin papereihin. Muutamat omistajat ovatkin ilmoittaneet olevansa valmiit luovuttamaan oikeutensa valtioarkistolle, johon tällaiset asiakirjat parhaiten kuuluvat; useimmat asiakirjat jäänevät kokoelmaan, koskei voi tietää varmaan, ovatko oikeudella sinne joutuneet. Useista suvuista on myös tiedonantoja, ilmeisesti niiden vanhoista sukukartanoista saatuja. Horn, Kruus, Cronstjerna, Westgöte, Stålarm, Posse, Uggla y. m. esiintyvät hajanaisissa tiedonannoissa, mutta suvuista Tengström, Carpelan ja Grotenfelt on enemmän tietoja. Erittäin huolellisesti tehty vanha käsikirjoitus Sursillien kuuluisasta suvusta (samat ainekset, joiden perusteella Alcenius on tunnetun Genealogia Sursilliana tehnyt) tavataan myöskin näitten kätkettyjen asiakirjain joukossa, samoin kaksi kappaletta Antti Chydeniuksen elämäkertaa y. m.

Mitään sellaista, joka olisi voinut aiheuttaa asiakirjain salaamista pitkiksi ajoiksi, ei tavata, sillä se kokoelma muistoonpanoja oman aikansa yliopistomiehistä, jonka W. G. Lagus oli tehnyt, ja joka hänen kuoltuaan ilmoitettiin kadonneeksi, mutta joka vihdoin saatiin takaisin, tosin siten, että J. J. Nordströmin elämäkerta oli revitty pois, puuttuu. Kenties se vielä on olemassa Wilh. Laguksen paperien joukossa.

Varsin tärkeä osa kokoelmaa on se suuri määrä jäljennöksiä ja kaikellaisia muistoonpanoja jotka se sisältää. Osaksi nämä ovat tehdyt Ruotsin, mutta suuremmaksi osaksi Suomen valtioarkistossa. Tutkija on itse tavallisesti tyytynyt tekemään muistoonpanoja, mutta kuten Wilh. Lagus muistelmissaan kertoo, antoi isä alaikäisten lastensa jäljentää asiakirjoja ja vielä suurempi määrä kopioita lienee tehty ylioppilasten avulla. Vanhemmat miehet tiesivät kertoa, että oli parhaita keinoja Lagus ukon suosion saavuttamiseen ahkerasti jäljennellä hänelle vanhoja käsikirjoituksia. Nämä jäljennökset ovat tietysti Laguksen kokoelman riidaton osa, ja vaikka niiden erehtymättömyys ei ole taattu, muodostuvat ne tärkeäksi apuneuvoksi vastaisille tutkijoille. Suotavaa on vain, että koko se osa kokoelmaa, joka aineeseensa nähden liittyy arkistoon, saisi jäädä sinne, jos kohta talletuksena, jonka konsistorio, jos tarpeelliseksi nähdään voi siirtää yliopiston kirjastoon. Asiakirjain sijoittaminen yliopiston kirjastoon, olisi useissa tapauksissa omiaan suuresti vaikeuttamaan niiden käyttämistä.

Mutta suurelle osalle käsikirjoituksia kirjastoon asettaminen ehdottomasti parhaiten täyttää vastaisten tutkijain toivomuksia. Turun akatemian suojassa kasvoi sukusikermä, joka, jatkaen niitä harrastuksia, joilla Porthan nosti maineensa korkealle, samassa takertui yksipuolisuuteen, joka oli hänestä kaukana. J. Tengström oli tämän ryhmän keskus, seuraavien polvien ihailemanj puolijumalana, ja vävy W. G. Lagus oli profeetoista numero 1. Omien sukulaisten auttaminen oli tämän sukuliiton näkökohtia: väittihän sukkela ja teräväkielinen J. J. Nervander voivansa matematikan avulla määrätä, milloin yliopiston kaikki professorit olisivat Tengströmejä ja Laguksia. Suvun haltuun keräytyikin papereita ja muistoonpanoja, etupäässä yliopiston asioissa, varsin runsaasti; vanhan akatemian sekä Helsinkiin siirretyn uuden yliopiston asioita voipi välistä tutkia niidenkin asiakirjain ja muistoonpanojen avulla, jotka tavataan Laguksen kokoelmassa. Jos kohta alkuperäisiä ja virallisia lähteitä etupäässä on tutkittava, niin nuo muistoonpanotkin ovat valaisevat, ja tällainen historiallinen aines tietenkin soveltuu lähinnä yliopiston kirjastoon.

Laguksen kokoelmaan kuuluu myöskin melkoinen määrä kirjoja, joiden välilehtiin ahkera tutkija aikojen kuluessa on tehnyt oikaisevia, selventäviä ja täydentäviä muistoonpanoja, ja niistä tutkimuksella saattaa olla erittäin paljon apua. Osa näitä teoksia sisältää historiaan kuuluvaa, mutta useimmat liittyvät lähemmin kirjallisuudenhistoriaan, ja ehdottomasti ne siis kirjastoon sijoitettuina tulevat parhaiten täyttämään tarkoitustaan. Siellä täällä tavataan historiallisten asiakirjojen seassa painettuakin, joka ihan selvästi on siirrettävä kirjaston vastaaviin kokoelmiin.

Vihdoin tulkoon mainituksi, että näiden vahvojen nidosten joukossa on sellaisia, missä koko sisällys on käsinkirjoitettu. Tärkeimmät tällaiset numerot ovat muistoonpanot elämäkerrallista nimikirjaa varten sekä kerätyt ainekset Suomesta tehtävään maantieteelliseen nimikirjaan; tämä jälkimäinen teos käsittää 9 osaa. Siihen sisältyy tietysti arvaamattoman laaja paljous tietoja, jos kohta aineisto, kuten vähitellen ja muiden töiden ohessa tehdyissä töissä on tavallista, on epätasainen. Nämä käsinkirjoitetut kokoelmat yhdessä Laguksen elinaikanaan julkaisemain teosten kanssa tulevat parhaiten säilyttämään hänen nimensä vastaisten polvien muistettavaksi.

Sittenkun nyttemmin on Laguksen kokoelmasta tehty kymmenkunnan arkkia käsittävä luettelo, jätetään se ynnä valittujen tarkastajain, professorien E. G. Paimenin ja J. Gummeruksen sekä arkistonhoitaja R. Hausenin lausunto ja ehdotus konsistorin käsiteltäväksi. Ehdotukseen sisältyy, että sidotutkin asiakirjakokoelmat, mikäli niihin sisältyy erilaisia aineksia, erotetaan alkuperäisien ainestensa mukaan sekä että kaikki, mikä on otettu Valtioarkistosta, sinne palautetaan; että joku sopiva aika, esim. vuosi, määrätään, jotta yksityiset tai laitokset, jotka havaitsevat voivansa vaatia takaisin niiltä vietyjä asiakirjoja, saattavat vaatimuksensa esittää harkittaviksi, sekä vihdoin, että yksissä neuvoin jonkun yliopiston kirjastoa edustavan henkilön kanssa lopullinen ehdotus tehdään kokoelmain jakamiseksi kirjaston ja arkiston kesken. Tietysti kaikki Laguksen kokoelmaan täydellä oikeudella kuuluvat numerot ovat siksi merkittävät. Jos historialliset asiakirjat talletetaan valtioarkistoon, jäisi konsistorion oikeudeksi ne palauttaa, milloin vain tämä harkitaan hyödylliseksi tai tarpeelliseksi.

E. G. Palmén.

Lähde: E. G. Palmén: Laguksen asiakirjakokoelma. Historiallinen Aikakauskirja 2/1910, s. 43-49. Helsinki 1910.