Labyrintissä

Labyrintissä.

Kirjoittanut Juhani Siljo

I.

Kuin kääpiö, kuin rupikonna,

joka hetki sun tielles mataa

elon inho, kohtalon pilkka.

Vihan kelmeän kehto vain on sun ties.

Näin harhasit neuvotonna

kai vuotta jo viisisataa.

Elon almuna riemun tilkka

oli ärsytys vain, labyrintin mies.

Pois toivotko, sielu, pois auringon valoon.

Ah, et valon lempeetä rauhaa sa tapaa:

et itsestäs ole koskaan vapaa,

kunis painunut oot Manan tummaan taloon.

Tien löysi jo myrkky sun sydämeesi,

mi koskaan ei orjuuttas anteeks anna:

Kain-merkkisi peitä tai julki kanna,

sydän tyytyis ei, kunis askeleesi

turun ääreen ohjais, sun maahan heittäis,

ja ystäväs saapuis ja houkat ja portot

ja säästäen saalinsa sala-kortot

sun päällesi sylkis, sun rapaan peittäis.

Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.