Löytö-Lapsi.

Kirjoittanut Jaakko Juteini


Levotoina löytö-lapsi
itkemähän ilmestyypi,
jonga saatti kahden syndi
yksin tuskan tundevaksi
vailla vartiaa vakaista.
Kohta hengen herätessä
hänelle on onni outo,
syndy syngeä, salainen.
Ei se kuule äidin äändä,
isän iloista puhetta;
isän huoma, äidin helma
suotta suljettiin häneldä.
Luonnon laki, Luojan säändö
näin on häijysti häväisty.
Heitetylle, hyljätylle
päivän valo valkeneepi,
mutta elo ombi musta,
synnyttäjän syli kylmä;
sillä luja epäluulo,
hävyn pelko pettäväinen
hartauden hajoittaapi,
kasvattaapi kainoutta
oman sikiän sialle.
Suojellen ja säilytellen
penikoita pesässänsä
hengensäkin hädän alla
peto pantiksi paneepi,
vaan ei kaikki vanhemmista.
Tuhlattua tunnon lahjan
ensin erhetys tuleepi,
heikkouden syystä sitte
rinda rietas kasvattaapi
ehdon synnin syngeyttä,
että heitetään hedelmä.
Tähden juonen aivan julman
ei nyt löydä löytö-lapsi
hyvän-suonnon suloisuutta,
tunne tänne tulduansa
helleyttä heimolaisten,
rakkautta äidin rinnan,
isän indoa suloista.
Ilkeä, se itkeväisen,
sikiänsä siirryttääpi,
hävittääpi hävytöinä.
Surkea kuin surman hetki
ombi meno muukalaisen,
vendolaisen verellänsä
tehden oudoksi omaisen.
Mutta eipä muisto siitä
kestä kauan kadonneena;
sillä Herra siirtyneetkin
lähettääpi lähemmäksi,
jotka tuolla tuonelassa
vanhemmille vaikeasti
jälle tulevat tutuksi.
Muista isä, muista äiti
kohtausta kolmannengin!
Kuinga liene kovan luonnon
laatu lapsen nähdessänsä
tullen tuonelan ovelle?
Vailla vanhemman sydändä
kuka voine valhetella
tunnon tuomarin edessä:
Jumalani, Herra hurskas!
minä tulen tuomiolles;
katso, tässä ovat kaikki
lapset siunatut sinulda;
anna armoa minulle,
joka heitä johdatellut
olen tundemaan totuutta.

W – s –

(Muualta saatu)


Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1841, 13. helmikuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 23.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1841. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1841_rdf.xml.