Lähteiden maassa.

Kirjoittanut Saima Harmaja


Te janoavat, tulkaa tykö vetten.
Oi Vapahtaja, aavistinko, etten
ma nääntyis, kun mua teitä kohtalon
vei kätes heltymätön, armoton.
Tään rauhan tiesinkö, kun viikoin pitkin
vain tuskaani ja häpeääni itkin.
Nyt itkun laaksoon lähde aukeaa
ja aamusateen alla versoo maa.
Nyt, virvoitettu, kuulen: soi ja helää
povessa tuskan voima salainen.
Syvästi, suloisesti laulaen
salaiset lähteet mullan alla elää.
Te janoavat, tulkaa tykö vetten.
Oi Käsi, johda tietäni, niin etten
unessa murheen jättäis sanomaa,
mi askelteni alla kumpuaa.
Elämän Alkulähde, virtaa minuun,
niin että halaisin vain yksin sinuun,
kun jälleen tielle, jota tunne en,
ma aamusateen maasta loittonen.
Nyt lepään, autuas. Vaan hetket vie mun
taas ihmishämyyn, syliin tuskan, riemun.
Suo, että niistä hämmentyisi en!
Oi Maailmoiden Valo, siunaa minut,
niin siunaa, että koskaan uupuis en
sua aavistamaan alta huntujen,
sua ikävöimään, Tuskan-Kahlehtinut,
niin että maisten säveleiden alta
sun äänes tavoittaisin kaikkialta,
ja yli kuilun vaikka syöksyis tie,
ma rakastaisin kättäs, joka vie.
Sumusta sumuun kuljen, ihminen.
Vain yhden tiedän: nähdä tahdo en.


Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.