Kyyhkyselle.

Kirjoittanut Lauri Soini


Kultalintu kyyhkyläinen,
Lehdon lempeä eläjä,
Miksi vainen vaikerrellen
Huokaelet huolissasi
Lehtoloitten lehviessä,
Tullessa suven suloisen?
Tule tänne kyyhkykulta,
Istu mun olkapäähyelle,
Kyynäsvarrelle kykähdä,
Usko mulle huoliasi,
Kerro kaihosi kovimmat; –
Mulla myöskin murhe musta
Sydäntäni synkistääpi,
Niinpä mulla kuin sinulla
Kaiho mieltä kaiveleepi. –
Ehkä oisi armahampi
Kaksin meidän kaihoella,
Huolissamme huokaella.
***
Tuosta[1] kyyhkynen kyhähti
Lähimmälle lehväselle,
Siinä huolensa selitti,
Laati mulle murenensa:
”Minä hautelin halulla
Muinen kymmentä munoa
Pienosiksi poikasiksi.
Pyy se pienonen pyrähti
Leveälle lehväselle
Luoksi pienosen pesäni;
Siinä piiskutti pahainen,
Vihelteli viekotellen,
Pyysi muutella munia,
Vailuhia vaihetella.
Enkös onneton eläjä
Silloin muutellut munia,
Vaihetellut vailuhia!
Sitä itken tuon ikäni,
Sitä vaivanen valitan:
Kuni kymmenen munoa
Kaikki kahtehen katosi!”

1894–95.

  1. Kansantarinan mukaan.


Lähde: Soini, Lauri 1895: Runopisareita. Otava, Helsinki.