Kyyhkysein

Kyyhkysein. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen

Kyyhky pieni, kuhertelet

ulkolaudall’ akkunain,

kultais kanssa ahertelet

kuni oisit onnekkain.

Koto sull’ on kovin soma

ulkolaudall’ akkunain,

multa se on minun oma –

siispä olet vallassain!

Syötän sulle murun kaksi

vehnäsestä leivästäin,

että tulet tuttavaksi,

viihdyt vielä käsissäin.

Siipeis siroin värit vienot

ihasteiksi mun on vain.

Niistä korut kauniit, hienot

saapi minun armahain.

Niksis, naksis – leikkas saksi,

läksi siipi sulkineen.

Kirut... Käykö vaikeaksi

luottaa yhteen lentimeen?

Kirut ... vaan oot vallassani,

etkä pääse lenteleen –

laudalta mun akkunani

vapauteen taivaiseen.

Räpyttelel siipee toista,

vierit laudall’ akkunain.

Puota voit – ja kivikkoista

all’ on, syöksy vaarakkain.

Kyyhky, kyyhky, ettet suista

surmaan laudalt’ akkunain,

toisen siipes leikkaan luista,

otan irti saksillain.

Kyyhky, kovin vaikertelet,

itket laudall’ akkunain,

verilläsi tahraelet

hienot höyteet untuvain.

Miksi pilaat pehmokaiset?

Oivat ois ne tyynyssäin.

Nyin sulta untuvaiset ...

viihdy, viihdy kynsissäin.

Viihdy... Noin oot alastonna...

Vilu sua väristää:

hyydetuul’ on riihatonna,

ulkona on kylmä sää.

Kyyhky kurja, tullos sissään

ulkolaudalt’ akkunain,

tääll’ on huone lämpymissään,

pannu hohtaa punottain.

Pannuun painan sinut, kyyhky –

loppuu vilus kauhea,

tyyntyy tuska, katoo nyyhty...

Nousee tuoksu makea!

Viihdyit... Ollos rauhaisinna:

pöydällein sut ylennän! –

Mulle kaikkein mieluisinna

vatsahain sut syvennän.

Edvard Valpas.

Lähde: Työmies 1.3.1899.