Kyyhky
Kyyhky. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Kun Fannyn sydämmensä omaks Herran
- pit’ antaa kanssa seudun nuorien,
- hän lasna riemuitakseen viime kerran,
- kyyhkynsä kokos ympärillehen.
- Hän juoksi koreineen: ne kaikki läksi,
- ei ilman riidan jankkaa, noukkimaan
- – hän kultasadetta soi syötäväksi –:
- valkoinen yksin vain ei tullutkaan.
- Kaivolla pitkin selkää, rintaa alas
- pirskutti helmiä se nokallaan,
- lens ylös sitten ynnä sieltä palas
- kädelle Fannyn, hänen kutsuissaan.
- Nyt saapui Eetu: kyyhkynen, kas, kiitää
- hänelle heti vastaan leikkihin,
- käy hartioille, Fannyn syliin siitä
- taas takaisin ja jälleen pii vihin.
- «Oi, käsitän sun!» virkkoi Fanny, kättä
- puristain Eetun, poistuessahan.
- Ja Eetu näki, kyyhkyyn silmäämättä,
- katseessa Fannyn taivaan aukeevan.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.