Kytö-Heikki

Kytö-Heikki. (Syntynyt Virroilla 1819, kuoli kesällä 1908 Ikkalan kylässä Antilassa.) Kirjoittanut Simo Korpela

Mökissänsä Heikki Kytö

Asui kylän syrjämailla.

Hartaast’ tutki »Luteerustaan».

Muuten lahjakkuutta vailla.

Mutta sydämessä hällä

Hehkui lämmin lapsen-usko,

Kirkastaen kasvojaan kuin

Vuoren rintaa illan rusko.

Nuoruutensa vuodet oli

Syntivuoteella hän maannut,

Vasta vanhana ol’ lampaan

Hyväpaimen kiinni saanut.

Pääsi uskoon, lohdun löysi,

Tyhjäks’ vanhat työnsä vertas:

Iloisna ja reippahasti

Kääntymystään muille kertas.

Herran teistä puhuttaissa

Keikkui keppi, heilui hapsi.

Ilo täyttää sielun syystä:

Hän on Herran armolapsi.

Kulkee sanaa kuulemassa:

Joka eloss’ on, se janoo.

Usein kesken puheen lausuu:

»Niin se Luteeruskin sanoo.»

Joskus voitti kiivas luonto,

Syrjään Herran tieltä veti,

Suuttui, syytti vaimoansa,

Mutta anteeks’ pyys jo heti.

Polvistui niin Herran eteen,

Itki, huokas, valitteli.

Näin hän lankeillen ja nousten

Pitkään ikään uskoss’ eli.

Ilot, toiveet, murheet, vaivat

Kaikki kantoi Herran eteen,

Uppoutuen mereen armon

Niinkuin lapsi kasteen veteen.

Senkin toivon rukoillessaan

Kantoi Herralleen hän luottain,

»Ettei kauvan sairastaisi

Ihmisille vaivaa tuottain.»

Täänkin pyynnön Isä kuuli

Aivan tarkoilleen sen täyttäin,

Vielä kuolemankin hetken

Edeltäpäin hälle näyttäin.

Viikon pari hyvästillä

Kulki ennen kuolemaansa,

Kertoillen: »jo taivaan Isä

Korjaa vanhan kunniaansa.»

Varhain vielä muuan aamu

Naapuriin käy kiiruhulla,

Lausui: »hyvästi nyt jääkää,

Nyt on lähtö eessä mulla.»

Päivä joutui, ehtoo ehti,

Mailla liikkui kuolon halla:

Herra otti luokseen lapsen

Puhtaaks’ pestyn Golgatalla.

Vilpitön ja nöyrä usko:

Siitä voimansa sai vainaa,

Uskosta, mi työt’ on Herran

Eikä kuollutt’ ihmislainaa.

Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.