Kysymyksiä (Berndtson)

Kysymyksiä.
(F. Berndtson.)
Kirjoittanut Fredrik Berndtson


Sortuako tulis Suomenkielen,
Väinö vanha jättää mierontiellen
Luonn’ oman, armaan lapsilauman?
Ukolle, jok’ kultarunot takoi,
Viisauden ja laulunlahjat jakoi,
Eikö maansa muuta enään soiskaan
Kun muiston vaan – ja kerjuusauvan?
Kas runkoa, min latvaa myrsky rapsi,
Haaroja, mit’ kirves kilvan napsi
Se hylkynä kenties’ on huojunut:
Laaksossapa vesa vesan jälkeen
Kohouupi jähmetteistään jälleen;
Vanhus nuorten eloon raittihisen
Tullut on ja taasen nuortunut.
Suomea vaan Suomentanner taitaa;
Kieltä muuta, vuoren, laakson laita
Sekavasti kaiuttaapi vaan
Pitäiskö ne päivät vielä tulla
Ett’ Suomi, äiti vanha, itkusuulla
Poi’an näkee unhottavan tuonkin
Ett’ kansa, maa ei taju toisiaan?
Tää kieli eikö eloo kestäväinen,
Sen pyhyys eikö minkään pitäväinen,
Ja eikö johtais lakii, oikeutta?
Kurjanako maailmaa se kulkis
Toimimassa totuuksia julki?
Tokko jäykkä, soinnuton se onkaan
Selittämään syvää ihanuutta?
Kansa Suomen! Vieläkö se viipyy?
Taiko tulee rohkeena sun kiipii
Sivistykseen, itse luotavaan?
Eikö ala nousta eri äänet
Eikö synny syvyydessä väreet
Liikkehen, mi aavistetta antais
Oivahenkein liittoon suotavaan?

[Kustaa] K[illi]n[e]n.


Lähde: Ilmarinen 7.7.1877.