Kysymyksiä (Berndtson)

Kysymyksiä. (F. Berndtson.) Kirjoittanut Fredrik Berndtson

Sortuako tulis Suomenkielen,

Väinö vanha jättää mierontiellen

Luonn’ oman, armaan lapsilauman?

Ukolle, jok’ kultarunot takoi,

Viisauden ja laulunlahjat jakoi,

Eikö maansa muuta enään soiskaan

Kun muiston vaan – ja kerjuusauvan?

Kas runkoa, min latvaa myrsky rapsi,

Haaroja, mit’ kirves kilvan napsi

Se hylkynä kenties’ on huojunut:

Laaksossapa vesa vesan jälkeen

Kohouupi jähmetteistään jälleen;

Vanhus nuorten eloon raittihisen

Tullut on ja taasen nuortunut.

Suomea vaan Suomentanner taitaa;

Kieltä muuta, vuoren, laakson laita

Sekavasti kaiuttaapi vaan

Pitäiskö ne päivät vielä tulla

Ett’ Suomi, äiti vanha, itkusuulla

Poi’an näkee unhottavan tuonkin

Ett’ kansa, maa ei taju toisiaan?

Tää kieli eikö eloo kestäväinen,

Sen pyhyys eikö minkään pitäväinen,

Ja eikö johtais lakii, oikeutta?

Kurjanako maailmaa se kulkis

Toimimassa totuuksia julki?

Tokko jäykkä, soinnuton se onkaan

Selittämään syvää ihanuutta?

Kansa Suomen! Vieläkö se viipyy?

Taiko tulee rohkeena sun kiipii

Sivistykseen, itse luotavaan?

Eikö ala nousta eri äänet

Eikö synny syvyydessä väreet

Liikkehen, mi aavistetta antais

Oivahenkein liittoon suotavaan?

[Kustaa] K[illi]n[e]n.

Lähde: Ilmarinen 7.7.1877.