Kyntäjän laulu (Koltsov, Kemiläinen)

Kyntäjän laulu
(1831)
Kirjoittanut Aleksei Koltsov

Tallusteles, Harmo,
pellon pitkää sarkaa!
Valkaisemme raudan
maassa kosteassa.

Kaunis aamurusko
väikkyy taivahalla,
kohta päivä nousee,
paistaa metsän yllä.

Ilomielin, Harmo,
tallustele sarkaa!
Ystäväs oon ylin,
palvelijas parhain.

Ilomielin tungen
maahan auran, äkeen,
rattaille teen kuorman
jyvät multaan kylvän.

Ilomielin katson
pieleksiä, luuvaa,
puin ja viskaan viljan…
Tallusteles, Harmo!

Harmon kanssa varhain
kynnämme näin pellon,
siemenelle pyhän
kehdon valmistamme.

Kostea maa-äiti
kasvattelee sitä;
korsi kohoo peltoon. —
Tallusteles, Harmo!

Korsi kohoo peltoon,
tähkä myöskin täyttyy,
alkaa heilimöidä,
tuleentua viimein,

Sihahtelee sirppi,
viikate myös vilkkuu;
uneen uupuessa
suloinen on lepo!

Tallustahan, Harmo!
Ruokin sinut sitten,
lähdevettä annan
juodaksesi päälle.
Hiljaa rukoellen
vainioni kylvän:
taivas, leipää anna —
se on rikkauteni!

Lähde: V. Kiparsky, Lauri Viljanen, Venäjän runotar, s. 57. Otava 1946