Kyllin jo seisoin...

Kyllin jo seisoin...

Kirjoittanut Katri Vala


Kyllin jo seisoin tässä tuulessa,
tuska, valitus, verinen pimeys
viilsivät kuluttavan viiman lailla,
söivät olemukseni seinämää,
vain päiviä – ja sydän
jäisi luhistumisen alle
vaieten kaikesta taistelustaan.
Oi suvituuli, ilon tuuli,
huikaisten satut minuun
kuin ääni vuoressa asuvaan
yli lumen, talven keskeltä
puhaltaa sinun aurinko huilusi
poreilevan puron
tomuisen sotijan
juoda ja kylpeä.
Tunnustellen haparoin ilossa.
Epäröiden laukean lepoon.
Järkkyen taipuvat kasvoni hymyyn.
Silmäni eivät tahdo uskoa.
Ja minä muistan, miksi kerran lähdin.
Käännyn suvituuleen,
ilon säihkyvä teräs valuu minuun.
Kohta lähden jälleen.


Lähde: Vala, Katri 1942: Pesäpuu palaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.