Kuvat.
(Kostoksi Suomen hakioillen lähetetyistä kuvista).
Kirjoittanut Thomas Friman


Rehellinen talonmies Antti Tervonen tuli kovin satateltuksi rikkaselta talonpojalta Paavo Poutaselta. Väkevä viha syttyi Tervosessa, syämestänsä kuohui kauhia kosto, ja hän ei voinut päivän tuloa vuottaa, täyttääksensä veristä kostoansa vihollisellensa. Koko yön menetti hän unetta, ja tuskin alko valeta, kuin pukeitta koston aseihin ja läksi Poutaselle.

Vaan koska oli vielä kovin varain, niin hän tien ohessa meni kirkkoon, jonka ovet sattuvat olemaan auki, istauntu ja. katseli kuvia, jotka olivat seinillä ja kirkastuivat aamuruskon paisteesta. Yhessä kuvassa oli näytetty:

Vapahtaja pilkka-vaatteissa Pilatuksen ja Herodeksen eessä, ja sen alla oli kirjotettu: Ei satatellut, koska häntä satateltiin. Toisessa oli hänen piinansa ja kärsimisensä Pilatuksen luona – kirjotuksen kanssa: Kärsei, ei uhannut. Kolmas kuva oli Ristiin naulitsiminen – sanojen kanssa: Isä! Anna heille anteeksi!

Koska Tervonen näki tämän, lankesi hän polvillensa – ja kauvan rukoili...

Tullen kirkosta, oli hän kohattu Poutasen palveljoilta, jotka sanoivat hänelle: ”Me käimme sinulla, isäntämme on aivan kipiä ja halajaa sinua nähä.” Tervonen meni heiän kanssansa.

Poutanen kärsimättömyyellä vuotti Tervosta ja kust’ ikään tämä tuli huoneesen, sanoi sairas hänelle syämellisesti säretyllä äänellä: ”Ah! Anna minulle syyni anteeksi; tieän, että kovin mielesi pahoitin.”

Veljeni! vastasi hänelle Tervonen ystävällisellä lempey’ellä, ”Jumala olkoon totistajani. Sydämessäni ei ole millistäkään tuimaa tuntoa sinua kohtaan. Ja he antovat toinen toisellensa kättä, syleilivät ja erosivat vilpittöminä ystävinä. Ja ilta-rusko koitti Tervoselle, kotihin palatessa, rakkahammasti kuin aamu.

[Thomas] F[rima]–n.


Lähde: Suomi 15.5.1847.