Kuva (Harmaja)
Kuva Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Sun kuvas luona viivyn, itkenyt.
- Sen silmiin tuska jäi ja lohtu kirkkain;
- se mulle hymyilee kuin vielä virkkain
- ne sanat, joita isoaisin nyt.
- Ma rakastan. Sen aina tiedät, sen.
- Myös tiedät murheen, jota myönnä en.
- Ma rakastan, mut olen liian heikko,
- ja lemmen kipua en voittaa voi.
- On hellyyteni satapäinen peikko.
- Se öisin untasikin vartioi.
- »Ei», vastaa silmin kuva hiljainen,
- »se hellyys enkeli on hienosiipi;
- niin usein uniini sen hymy hiipi,
- ja silloin tiesin, että huku en.
- Sa tiedät tuskan, joka meitä syö;
- ma tiedän valon, joka varjot poistaa,
- ma tiedän katseen, josta yksin loistaa
- unohdus, rauha, niinkuin lämmin yö.
- Ma tiedän sydämen, mi sykki mulle,
- sen vaikka jätin yksin pimeään.
- Ma tiedän lohdun sulle, siunatulle.
- Oi älä itke! Nyt sun syliis jään.
- Tuo kyyneleesi kaikki varjot yöstä,
- voi itkus sydämeni kuiluun syöstä,
- mut hymyilysi hellyys pohjaton
- heleimmän tähden paiste mulle on.»
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.