Kuutamosonaatti

Kuutamosonaatti Kirjoittanut Unto Koskela

Me istumme kahden huoneessa hämärässä.

Joku soittaa seinän takana kuutamosonaattia.

Me tiedämme: tytöllä siellä on suuri suru,

ja illoin liikkuu huoneissa rakkaita vainajia.

Joka ainoa ilta, kun pimeys putoo,

hän itkee hiukan ja soittaa käsin niin murehtivin.

Ja nurkassa istuvat kuolleet, isä ja äiti,

ja he katsovat tytärtään silmin uneksivin.

He toivoivat hänestä suurta taiteilijaa.

Mutta sitten he lähtivät saarelle vainajien.

Tytär palasi haudoilta vierain silmin

ja kulki huoneissa kaikkea kummeksien.

Vain illoin, kun pimeys pisaroi maahan,

hän hiipii salaa, kuin varkain, pianonsa eteen.

Beethovenin hakee hän kuumeisin käsin,

ja sävelet putoilevat kuin kyynelet veteen.

Joka ilta me istumme huoneessa hämärässä.

Hän soittaa seinän takana kuutamosonaattia.

Me tiedämme: hänellä siellä on suuri suru,

ja illoin liikkuu huoneissa rakkaita vainajia.

Lähde: Koskela, Unto 1930: Purjeet sumussa: runoja. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.