Kuuloitus.
(Runoeltu v. 1819. Ennen painamaton.)
Kirjoittanut Abraham Poppius


Teiltä minä mieluisasti,
Suomen neidot, neuvokseni,
Tietääkseni tiedustelen:
Millä sallitte sanalla,
Nimittääkseni nimellä
Sitä suunne suostumista,
Jota huulet hurskahatkin,
Sulhasenne Suomessakin
Teiltä almuksi anovat.
Sill’ on nimi nimitetty,
Suun-anto suomen kielin,
Jok’ on käypä keräjissä,
Protokollassa korea,
Sekä saarnassa sorea.
Mutta tuolle mielelläni
Soisin vielä soreamman,
Halajaisin hartahamman.
Kyll’ ois valmis varsin kohta,
Jos mä saattaisin sanella
Muiden lailla muukalaisten:
Joko kussi taikka pussi
Taikka muntti-muntukainen.
Taikka myös jos mainitella
Saisi kauniilla sanoilla.
Vaikka pitkillä peräti:
Joko suulla suukkiminen,
Taikka huulien hunaja,
Taikka kielenne kimanen.
Tai mink’ itse tahtonette,
Minkä mielitte nimeksi
Sille työlle, tyttö kullat,
Työlle syttyvän sydämen.
Kun se poistaikse povesta,
Ylentäikse ylkää vasten,
Me’eksi suullanne sulavi,
Hunajaksi huulillanne?
Minä vartoon vastausta
Viimeistäänkin viikon päästä.
Ellen siihen sanomata
Saane sieltä taikka täältä,
Suomen suuren sangarkunnan
Tyynoisiltä tyttäriltä,
Kainoisilta, kaunoisilta,
Niin mä muutan muiskauksen
Suun-annon asemille.
Kuka siitä kirkas-silmä,
Nuori neito nuhteleepi,
Kuka siihen kiivastuupi,
Näpperästi närkästyypi,
Senpä suuta suuttunutta
Minä suulla suljeskelen,
Lepyttelen lemmon lailla,
Siks kun oike’in osaapi
Mukaisesti maiskutella.


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.