Kuudanyö

Kuudanyö. Kirjoittanut Eino Pakarinen

Tule luokseni, kun on kuudanyö, tule kera kuudansäteen,

mä laskisin pääni sun polvilles ja suuteleisin käteen,

ja taasen mun sieluni rauhan sais ja näkis onnen unta,

taas oisi prinsessa omanain ja onni ja valtakunta!

Tule luokseni, linnan saliin käy, kun päivä laskee mereen,

on mennyt tuska mun aivoihin ja sieluhun ja vereen,

tule, istu purppuratuolilles, sen himmeä on jo kulta,

mä annan kutsua soittajat ja takkaan panna tulta!

Tule taas yö luokseni istumaan, taas nojais pääni käteen,

mi sieluni yöhön synkeään tois toivon, valon säteen,

ja aamulla hiljaa hiipisit pois, kun tauonnut soitto oisi,

ja riutuva hiillos hohtehen salin synkkiin seiniin loisi!

Tule luokseni, kun on kuudanyö, tule kera kuudansäteen,

mä suutelen suutasi hiiluvaa ja lasken käden käteen

ja katson silmihis kaiken yön ja näen onnen unta,

tule, taas sua prinssisi vartoaa ja unten valtakunta.

Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.