Kutsu taistohon

Kirjoittanut Isa Asp


Maailmassa raivoaapi
sota alinomainen,
kunnes valo vallan saapi
yli öisen pimeyden.
Pimeydellä vielä valta
suuri Suomenmaassa on,
kunnes pilvipeitteen alta
koittaa päivä sumuton.
Ylös, Suomen nuoret naiset!
Lähtään mekin taistohon!
Vaikk’ on voimat vajavaiset.
ehkä apuna ne on.
Kyllä kutsumus on suuri –
lähtään matkahan nyt vaan!
Pimeyden jäykkä muuri
kerran maahan kaadetaan.
Valon lippunen jo liehuu,
kutsuu sodan kunniaan.
Veri urhon rinnass’ kiehuu,
neiden posket punottaa,
sydän hehkuu, silmä loistaa,
liehuessa lippusen –
suokoon Luoja hänen poistaa
Suomestamme pimeyden!
Onnee sulle, sointusalle
kielellemme ainian!
Julista jo maailmalle
ajan tulleen armahan.
Ajan, jona arvon kantaa
riennot ihmishenkien,
ajan, joka voiton antaa
valon sotaurhoillen!
Siis sä, Suomi, pääsi nosta
muiden maiden rinnalla!
Itsellesi maine osta
hikes, veres hinnalla!
Vielä kerran päivän koitto
valkeneepi Suomelle.
Sodan päättyessä voitto
tunnustetaan valolle.
Armoo valon lähtehestä
anokaamme ainian!
Muutoin intomme ei kestä:
pimeys vie valtikan.
Kyllä vastuksemme voittaa
lempi, väsymätön työ.
Kyllä aamu kerran koittaa,
vaikka synkkä viel’ on yö!


Lähde: Krohn, Helmi 1912: Isa Asp: nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.