Kuritus.

Kirjoittanut Simeon Hirvonen


Mä miesnä nuorna vaimon nain,
Ja nimi sen ol’ Kaisa;
Vaan kumman siitä kullan sain –
Hän ol’ kun karhin aisa.
Ma joskus tuohon tuskastuin –
Hän sittenkin ol’ muksusuin.
Jos kylliks’ ei se rangaistus,
Mink’ äiti antoi piennä,
Lie ollut, kyll’ on vitsaus,
Ku kurittavi miesnä.
Se Kaisa on, ku lempeni
Nyt mulle muutti vitsaksi.
Mull’ äiti sutki selkähän –
Se surkea ol’ leikki:
Nyt Kaisa istuu äissähän;
Sen silmäykset kaikki
On tuikeat. Voi kuitenki!
Nyt sun’ on loppu lempeni!
Mut mitäs teen? Ehk’ antanen
Mä muiskun Kaisalleni?
Ei – viel’ on Kaisa vihainen
Ja sylkee muiskulleni.
Ei auta armo, rukous –
Nyt kauhea on kuritus!

[Simeon] –[Hi]rv[one]n–


Lähde: Tapio 23.11.1872.