Kuolinrippi
| Kuolinrippi. Kirjoittanut Juhani Siljo |
I.
muokkaa- Jo sieluni rauhaan halaa,
- jo saanen, Herra, ma armos sen!
- Yks tähti yössäni palaa:
- sun lupaukses vakainen.
- Ei tuomios erheen lasta,
- ei syntistä vaimoa maahan lyö,
- ken pilkkas sua, sitä vasta
- sun muistaa armos aulein työ.
- En kerskata, mieli: mut ehdoin
- en syntihin suostunut milloinkaan.
- Hymys mullekin lempein lehdoin
- kevät, sai suvi suoneni paisumaan
- himon äänen myös minä kuulin,
- kun karkelot näin elon seppelpään,
- kun verenhehkuvin huulin
- se mulle haastoi lemmestään.
- Mut itseni kieltäin, taaksi
- meren aavan, aution pakenin.
- Elon kalliin ainiaaksi
- mä pyhyydelleni uhrasin.
- Ja mietin: kerran saanhan
- moninverroin sulta, mit’ annoin pois.
- Joka uhraus palkitaanhan:
- elo eikö suurin uhraus ois –?
- Et laskene synnikseni,
- elon luoja, ett’ eloa ikävöin:
- kovin polttivat kyyneleni,
- kovin kalvoi kaipaus päivin, öin.
- Monen ylpeys hurskaammankin
- nous alttarin sauhuna taivoon päin,
- monen heiltä katkerankin
- sanan kuulin, vihankatseen näin.
- Minut tunnet, tuomari, kyllä:
- sano, tuskassa paatuiko sydämein –?
- Iloin, nöyrällä hymyilyllä
- joka päivähän uhrini sulle tein.
- Ja ihmistä säälien muistin
- ja kaukaa siunasin elämää
- ja vihan ja himoni suistin
- ja vältin aatosta ylpeää.
- Voin levollisna jo kuolla,
- ei jää vihan muistoa jälkehein,
- ei meren tuolla puolla
- mua kukaan muistele kyynelein.
- Ja sieluni rauhaan halaa,
- nyt saanen, Herra, ma armos sen!
- Yhä tähteni yössä palaa:
- sun lupaukses vakainen.
II.
muokkaa- Kolme odotuksen yötä
- näännyin, Herra, edessäs,
- toivoin armos viime työtä,
- varroin lähtökäskyäs.
- Maahan minut uskoineni
- tilin tiukin hetki löi:
- häpeää on pyhyyteni,
- – turhaan iloos ikävöi,
- turha sen on taivasretki,
- elon ken myi pyhyyteen,
- sen ei tuskaa kuolon hetki
- tuudi uneen rauhaiseen.
- Ei se synninlapsen lailla
- nouse taivaan taaton luo,
- sielulleen ken elon mailla
- elon vapahdust’ ei suo,
- jonka sääli muita muisti,
- omaa sieluaan ei lain,
- siunas eloa, mut suisti
- rakkautensa kaihon vain.
- Syyttäin häntä sielu vainoo
- teillä taivaan ainiaan:
- ’Vapahtajan’ olit ainoo,
- – ikuisehen kuolemaan
- myit mun ennen syntymääni,
- – miks et vertas antanut,
- sydämelläs ikävääni
- eloon suureen ruokkinut –!
- Rauhatta nyt aave harhaan
- iäti, sä harhaat myös.
- Häpeään myit osas parhaan;
- luojan –, lunastajantyös! –
- Herra, vielä armon anon,
- Herra, vielä voimas suo:
- tahdon tuta elon janon,
- tahdon rientää elon luo,
- jaloin paljain käydä halaan,
- tieni hurmein kostuttaa,
- jotta joka askel-alaan
- verenkukka versoaa;
- suudelmin maan tahdon peittää
- ihmiselon polkeman,
- tielle sydämeni heittää,
- tomuun eteen kulkijan;
- maassa matain, sovitusta
- pyytää pyhän elämän,
- rukoella siunausta
- tuonen unhon lempeän!
Lähde: Siljo, J. 1914: Maan puoleen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.